Hei lukija! Altti tässä jälleen, ja vihdoin viimeistä kertaa, koska tämän viikon jälkeen blogeja alkaa tulla uusilta ja tuoreemmilta Sälleiltä! Oma aikani aktiivi Sällinä on saapunut, ja olenkin enää produktion loppuun mukana, minkä palvelukseltani kerkiän. Esityksistä ja muista Sälleilyistä tietoa lisää täällä, ja IG:n puolella @tptsallit (menkäähän seuraamaan!!!). Sitten blogiin…
POLONIUS
Minä katson että heitä tullaan kohtelemaan arvonsa mukaisesti herrani.
HAMLET
Arvonsa mukaisesti?! Hyvä mies mitä teettekään älkää tehkö niin. Me kaikki kohtaisimme loppumme, jos jokaista ihmistä kohdeltaisiin heidän ”arvonsa” mukaisesti. Kohtele heitä paremmin, näin annat myös itsestäsi anteliaan kuvan.
Istun junassa Väinö Linnan Tuntematon Sotilas kirja sylissäni. InterCity 22, joka on suht siisti ja tarpeeksi hiljainen. Annan itselleni luvan kokea hieman herravihaa, kun kolmiosaiseen pukuun pukeutunut rannekellon omistava mies kävelee ohi geelillä tyyliteltyjen hiustensa kanssa. En kuitenkaan anna tämän ajatuksen viedä tilaa mielestäni kauaa, kun mietin että hän saattoi myös olla ties kuinka sinnikäs ihmisoikeusaktivisti, joka kävi juuri Setan asiantuntijana puhumassa jollekkin firmalle, jossa naisia esineellistetään ja miehet ryyppää firman pikkujouluissa saunanlauteilla kapeaan muottiin ahtautuneina. Kenties hän ei ollut mies alkuunkaan, ja kenties firmassa olikin töissä vain muunsukupuolisia ja koulutustilaisuus oli mukava ja seurallinen tapaaminen. Tai sitten mitään tästä ei tapahtunut.
Minulla on taas viimeaikoina ollut vaikeuksia nähdä pointtia millekkään tässä elämässä, koska huolimatta siitä miten voin nähdä asioiden, tapahtumien, tekojen ja olemassaoloni vaikutukset ympäröivään maailmaan, tuntuu se minusta kovin merkityksettömältä.
”Mikä on maailma, rengaspalo sammumaton, sakenaan se savuttaa silkkaa inhotusta.”
En kuitenkaan koe tätä merkityksettömyyttä huonona asiana, en oikeastaan koe sitä juuri minään muuna kuin elämääni vaikuttavana ”tosiasiana”. Tässä vaiheessa käänne juonessa, paradigman vaihdos ja paremman dogmin sisäistäminen. Kokeilen uskoa tarkoitukseen, tämä on minulle haastava kokeilu, sillä se vaatii ”uskoa” ja kokemusta ”tarkoituksesta”. Toinen noista sanoista on ollut minulle kirosana läpi elämäni, ja toinen taas merkki epätoivoisesta pyrkimyksestä tehdä maailmankaikkeus ihmiselle alisteiseksi. Tietyssä määrin olemme siinä onnistuneet, koska kun ihmiskunta kuolee tämä maailma lakkaa olemasta, tai siis planeetat pysyy ja oikeastaan mikään ei muutu, sanat vain katoavat. Kosmos ei noteeraa olemassaoloani, ja sanojen kadottua katoaa myös kaikki mitä olen tehnyt kokenut ja tuntenut. Syyseuraussuhteiden ketju katkeaa.
Minulla on arviolta 59 elinvuotta jäljellä, jos elän suomalaisen miehen eliniän odotteeseen (terveyskirjasto). Noiden vuosien ajan aion jatkaa asioiden tekemistä, kokemista ja tuntemista, koska kyllä – sillä ei ole mitään merkitystä. Eikä tämä ole taistelu välinpitämätöntä kosmosta vastaan, vaan tämä on pyrkimykseni jatkaa elämän absurdiuden kanssa elämistä. Kuulun lajiin, jonka historia on sodan ja kärsimyksen täytteinen empatia ja kommunikaatiokyvystämme huolimatta. Minä en ole asemassa määritellä mitään moraaliseksi tai moraalittomaksi, mutta haluan tuoda tuon inhimillisen ristiriidan ylpeästi esille.
Koska siinä on jotain todella kaunista, että aurinko nousee joka aamu siitä huolimatta mitä minä tai kukaan muu kokee.
-Altti ”Dosentti Kiuru” Kiuru
”Huom! Kirjoittaja ei ole oikea dosentti. Ainoastaan perustavanlaatuisesti kummallinen kaveri.”
Sällit - Tampereen poikateatteri 