Hyvää öyhötystä

Ramppikuume oli. Ja mä, Juho, olin siellä. Poikien kanssa Kankaanpäässä, oli mielenkiintoinen kokemus.

En oikein tiedä mitä odotin rampilta, mutta ainakaan en pettynyt, että se on ainakin hyvä merkki. Ja olihan siellä mukavaa. En ihan kauheesti asettanut mitään odotuksia niitä muita näytelmiä kohtaan etukäteen. Oikeestaan mä en ajatellut niitä ollenkaan etukäteen, niin kuin mulla usein on tapana, unohtaa ajatella.

Ja siksi mä kai hämmästyin niin paljon siitä miten hyviä ne oli. Ne toiset oli ihan oikeesti tehnyt näytelmiä ja harjoitellut niitä ja osas hommansa ja teki tosi hienoja juttuja.

Mitä?

Ne on oikeita ihmisiä? Jotka tykkää teatterista?

Ei voi olla. Tai no joo, olishan mun pitänyt tietää.

Jotenkin vaan tosi outoa kun en oo tavannut teatteriporukkaa kovin paljon, oikeestaan sällit oli mun eka kosketus teatterimaailmaan. Niin sitten kun yhtäkkiä on kymmeniä muita siinä ympärillä ja kaikkia kiinnostaa sama asia, niin vähempikin laittaa miehen hämilleen.

Mutta ei kai siinä sitten, se oli odotettavissa vaikka en sitä osannutkaan odottaa. Väistämätöntä mutta kivaa. Järkytyksestä toivuin ja sitten nautin näytelmistä.

Olishan se ollut ihan kivaa, kun olisi ollut jokin esitys valmiina meilläkin, vaan eipä ollut mutta ehkä vielä joskus on. Koulutuspajoissa kuitenkin pääsi itsekin tekemään jotain, ja mä ainakin sain hyvin asiaa irti sieltä missä mä olin. Eniten niissä ehkä harmitti se että ei voinut käydä kaikissa, mutta mä oon ainakin tyytyväinen omaan valintaani.

Ja hyvinhän me kaikesta selvittiin, eikös? Meillä on hyvä porukka ja mukavaa yhdessä. Ja kai me nostettiin muidenkin mieltä meidän kannatuksella ja muulla. Hyvää öyhötystä, vai miten se menikään. Bullipainiturnaus, suihku, pimeä lava ja ties mitä arvoituksia. Mies, joka unohti ilmoittautua ja helvetin hyvä makaronilaatikko. Univelka, monologi sekä polymeerimiekka.

Hyvä reissu oli, vaan onpa ensi vuonna toinen.

”Kirjoittaja on kolmiulotteinen, kymmenen metriä pitkä kääpiö.”

-Juho Varin