Mä oon mahtava… kai?

Hei vaan hei. Mä oon Roope, Roope Keski-Korpela, jos ihan tarkkoja ollaan, mutta sillä ei oo niinkään väliä. Mä oon ihan vitun hyvä näyttelijä. Tai en oikeastaan. Oon ihan keskinkertainen näyttelijä. Tai en mä tiedä. Mä oon Roope, ja mä oon aivan paska näyttelijä. No ei se kyl toikaan oo. Mitähän mä sit oikein olen?

Mä olen intohimoinen harrastaja… ainakin toistaiseksi. Mä rakastan teatteria ja näyttelemistä. Oon lähiaikoina tajunnu, et ei jumalauta, mähän muuten oikeasti haluan tehdä tätä työkseni, koska mä koen pitkästä aikaa, tai oikeastaan varmaan ensimmäistä kertaa koskaan olevani aidosti hyvä näyttelemisessä. Tottakai on niitä jotka on mua lahjakkaampia, niitä jotka vaan yksinkertaisesti tietää enemmän. Mutta mä oon kehittyny ihan törkeästi. Musta aidosti tuntuu siltä että musta ehkä saattaa tullakki joskus jotain. Ennen se oli ehkä epärealistinen haave, mitä realistisesti tavoiteltiin. Nyt siitä on tullut enemmänkin unelma, mikä motivoi mua jatkamaan ja painamaan eteenpäin.

Mua vähän jännittää sanoa näitä asioita. Suomalaisessa kultuurissa ja ylipäänsä kulttuuri/taide piireissä jotenki ehkä arvostetaan tietyllä tavalla sellasta nöyryyttä. Kukaan ei oo ikinä hyvä ja aina on joku jota voi kattoa ylöspäin. Sen takia tuntuu todella vaikealta välillä todeta, että mähän oon oikeasti todella hyvä! Sitä suuremmalla syyllä haluun kirjoittaa tästä, koska tän idea ei ole olla mikään pippelinvenyttelyblogi. Mä haluan normalisoida sitä, että saa olla ylpeä itsestään. Mä haluan saada kivoja kehuja liittyen mun intohimooni. Mä haluan kuulla, kuinka oon kehittynyt ja miten se näkyy mussa. Haluun että joku arvostaa sitä panostusta mitä laitan niiden töihin eteen, miten rasitan itseäni henkisesti ja fyysisesti suoriutuakseni mahdollisimman hyvin ja pitämällä ihan vitusti hauskaa!

Siinä ei mun mielestä pitäis olla mitään väärää. Mä en mun mielestä ole ylimielinen tai egoistinen. Olen aidosti ylpeä itsestäni, koska mä olen kehittynyt ja mun mielestä sen sanomisessa ei ole mitään väärää!

Yks asia mua kuitenkin pelottaa. Oon tällä hetkellä lukion tokavuotinen ja muutama, ei vaan ekavuotinen, mutta jopa jotkut tokavuotiset on ilmassu että ne on mulle kateellisia, tai pitää mua jotenki korkeammassa valossa ku itteensä tai mitä ikinä. Mun mielestä se ei oo kivaa. On hienoa, jos voi toimia roolimallina jollekulle, mutta mun mielestä mun ei pitäisi olla kenellekkään ikäiselleni roolimalli. Mä olen vielä niin tietämätön sen suhteen mitä mä teen, eikä se tunnu kivalta jos joku kokee olevansa vähemmän ku mä.

Mun elämässä on todella paljon lahjakkaita ihmisiä ja ne kaikki ansaitsevat pelkästään hyvää maailmassa. Näiden ihmisten toivoisin enemmän kehuvansa itseään niinku mä nyt ja oppis että meillä jokaisella on omat vahvuutemme. Liikaa ei kannata itseään vertailla muihin, koska loppujen lopuksi, me ollaan kaikki ihan vitun mahtavia!

-Roope Keski-Korpela

”Kirjoittaja on kaappinarsisti, jolle tuli tarve ruokkia egoansa, kun kukaan ei tee sitä hänen puolestaan.”