Itsereflektio

Mua kutsuttiin epäironisesti taiteilijaksi ensimmäistä kertaa viime kesänä 𑁋 ja se oli kummallista.

Morjesta, Altti tässä. Sällien blogivastaava ja neljättä vuotta jäsenenä, mikä tekeekin musta nyt yhden vanhimmista aktiiveista. Hauskaa miten aika kuluu. Muistan millanen lapsi olin, tai ainakin sen 6-13 jakauman. Sitten tuli tuo omituisen laaja termi “nuoruus”, joka sisältää yksilön identiteetin muodostumiselle keskeisen ajanjakson. Minä olen 19 ja sen toteaminen on ainoa asia, mitä sillä voi tehdä. Lukijalle sen sijaan voi syntyä erinäisiä olettamuksia minusta sen pohjalta.

Juuri ikäni vuoksi kuitenkin hätkähdin, kun kuulin nimeni liitettävän taiteilijuuteen nyt ja tulevaisuudessa. Se oikeastaan jopa häiritsi minua, koska olen viimeiset kolme vuotta tehnyt töitä sen eteen, että saisin jalkaani kulttuurialan oven väliin. Tätä varten olen ollut liioitellun nöyrä ja hyväksynyt sen että olen nuori, keskeneräinen ja alati oppiva. Miten siis voin olla taiteilija? Tiedän ettei “taiteilijalla” tarkoiteta mitään valmista tai edes välttämättä mitenkään erityislaatuista työn jälkeä. Minä siis voin olla taiteilija, mutten missään nimessä olisi käyttänyt tuota sanaa itsestäni. Määritelmän tullessa ulkopuolelta joudun kuitenkin sen vastaanottamaan.

Olen tavannut ja työskennellyt useiden eri ihmisten kanssa viimeisen vuoden aikana. Tutkijoita, poliitikkoja, kulttuurialan ikoneita ja enemmän tai vähemmän kaltaisiani ihmisiä. Tämä kuitenkin nostaa yhden suuren kysymyksen: 

Kuka minä olen? 

Olen enemmän kuin vain kokemattomuuteni, keskeneräisyyteni ja lapsellisuuteni, koska olen kuitenkin laittanut jotain alulle. Olen harjoittanut esiintymistä  ja tehnyt sitä keikkatyönä, voin siis kutsua itseäni esiintyjäksi. Sen lisäksi olen ryhmänohjaaja alakoululaisten iltapäiväkerholle, jossa “opetan” (viihdytän) nuoria leikkien ja improvisaatio harjoitusten kautta. Sen lisäksi olen pian valmistumassa lukiosta ja astumassa johonkin…

Teatteri on antanut minulle kyvyn sietää epävarmuutta, ja se lienee suurin muutos mikä minussa on lukion aikana tapahtunut. Hyvä niin, koska jatko-opinnot, sivari ja muutto tutun ja turvallisen kämppiksen luota tuntemattomaan elämäntilanteeseen on vähintäänkin jännittävää, ja huonoimmillaan kauhistuttavaa. Minä olen Altti ja katsotaan mihin sillä pääsee.

-Altti Kiuru

”Kirjoittajan koulunkäynti koostuu

pääsääntöisesti kahvinkeittämisestä tätä nykyä.”