Mustaa kultaa

Siellähän sitä elimistöä murjovaa tavaraa taas keittyy. Maksaa kuormittavaa ja
melatoniinitasapainon sotkevaa ihmeainetta, joka niin monta ihmistä on auttanut
käynnistämään päivänsä. Itse aloitin sen hörppimisen jo ennen kuin olin ehtinyt
ikävuosissani edes kaksinumeroisiin lukuihin. Siitä se lähti eikä ole loppunut. Taisi olla
ensimmäinen asia, jonka aloitin vain sen takia että kaikki muutkin perheessäni tekivät
samoin. Tai jos ruvetaan pilkkua viilaamaan niin varmaan ei.

Siitä onkin muodostunut eräänlainen normi, ainakin itselle, että ihmiset juovat kahvia.
Tuleekin lähes aina yllätyksenä, kun joku ei sitä sisäistä, vaikka tällaisia kummajaisia on
ilmestynyt elämään jo useampi. Osa heistä kyllä vetää teetä, ja miksikäs ei. Itsekin juon sitä
joskus.

Silloin tällöin miettii, että onkohan sitä addiktoitunut. Eihän sitä koskaan haluaisi itselleen
myöntää, mutta sitten jos nukkuu pommiin. Joutuu juoksemaan bussiin ehtiäkseen töihin
hädin tuskin sukat jalassa, niin kyllä tosiasiat alkavat hakata otsalohkoa sellaisella voimalla,
ettei niitä enää voi sivuuttaa.

Pari kertaa onkin yritetty lopettaa tuon viheliään litkun lätkiminen. Neljän päivän päästä
kaapissa kuitenkin on taas se paketti. Rahaakin siihen meni taas melkein viisi euroa. Jos
myös maito lasketaan mukaan, niin kustannukset ovat aika hauskaa laskettavaa. Ja mihinkä
se raha oikeastaan menee? Aineeseen jota en tarvitse. Joka heikentää toimintakykyä, oli sitä
tai ei. Josta tulee nopeasti huono olo, oli sitä tai ei. Ja joka vielä kaiken päälle aiheuttaa
fyysistä kipua, jos sitä ei ole.

…Hörps

-Panu Ohra-Aho

”Kirjoittaja juo kahvia”