Kakkakaranteeni

Nyt se sitten tapahtui. Jouduin karanteeniin. Ketuttaa! Tähän asti olen välttänyt pakolliset karanteenit ja sairastumiset perus-hyvällä thl:n antamien suositusten noudattamisella. Täytin tasan vuosi ja viikko sitten 18 ja en ole päässyt vielä kunnon yökerhoon. Abirisset, muut abiriennot on missattu ja teatteriprojekti, jonka piti loppua hieman vajaa vuosi sitten, jatkuu edelleen. En varmasti pitäisi yökerhoista, mutta periaatteesta ärsyttää. Kaikki on mennyt ohi ja tämä pandemia vain jatkuu. Olen toisaalta onnellinen, että olen vielä hyvissä väleissä perheeni kanssa ja asun kotona omakotitalossa. Karanteeni tuntuu osittain helpommalta. On joku, jolle puhua ja omat huoneet minne pääsee pakoon, kun toisen naama ketuttaa. Eli ei minulla mitään hätää ole. Nyt vain kirjoitan äidinkielen ylioppilaskokeen 1,5 kertaa.

Jotkut silti käyvät yökerhoissa. Se ketuttaa, vaikka toisaalta ei saisi. Ei kaikkien tilanne ole yhtä hyvä kuin minulla. Eivät kaikki nauti kotona olemisesta tai yksinolosta yhtä paljon, kuin minä. Ei kaikilla ole omaa huonetta tai siellä pleikkaria. Sitä silti aina haluaa löytää syntipukin kaikelle huonolle mitä itselle tapahtuu. Pitää muistuttaa itseään, ettei ole kenenkään vika, jos itse saa koronan. Tai no… harvoin on jonkun toisen vika.

Sitä silti aina haluaa syyllistää. Aina kaikelle on syntipukki ja sitten ketuttaa vielä enemmän, kun syntipukkia ei löydy tai löytyy, mutta se on huono. Nyt tuntuu, että kaikki ovat vihollisia. Äsken olin vielä kirjoitusten takia vapaaehtoisessa karanteenissa. Näin tyttöystävää ja kävin kaupassa, mutta kaverit jäivät hetkeksi pois. Sitten syntymäpäivänäni. Muutaman kaverin kanssa illanistujaiset ja boom tässä sitä ollaan. Yksi lipsahdus vapaaehtoisessa karanteenissa ja tässä sitä ollaan. Entäs ne jotka lipsahtavat koko ajan? Miten he välttyvät tältä? Missä on oikeuden raippa, joka rankaisee kaikkia. Toisaalta sitten on ne Afrikan lapset, jotka kuolevat nälkään, janoon ja hyttysille. Minulla on vieressäni kaksi lavaa IPA:a ja loppujen lopuksi kaikki ihan hyvin, mutta on helppo kirjoittaa ketutuksestaan saavat sitten muut kärsiä, kun lukevat tylsistyneenä tuhannetta kertaa, kun jotakuta on korona kohdellut väärin.

En halua tekstilläni syyllistää ketään. Kaikilla on aina omat syynsä. Sen takia ketään ei voi syyttää. Rehellinen voi ja pitää olla vain itselleen. Menenkö yökerhoon vai jäänkö kotiin? Tämä kaikki pätee kaikkeen elämässä. Yleensä ihminen lähtee aina etsimään syntipukkia, jos ihmisen elämässä tapahtuu jotain pahaa ja syy ei ole itsessä. Välillä silloinkin. Tätä on ihmisyys. Sillä elämme yhteiskunnassa.

P.S. Jyri, olen vielä ensi viikon pois treeneistä. Ikävä! ☹

-Eero Löövi

”Kirjoittaja ei halua ikinä loukata ketään ja kirjoittaa ensi keväänä myös äidinkielen”