Jälleen pääsee taas sälleilemään, weeho!


Pitäskö mun kirjottaa jotain syvällistä liittyen sälliyteen? Njäää. Joku toinen hoitakoon sen jos tahtoo. Täytin kesäl kahdeksantoista ja nyt halun tuskastella mun ikäkriisiäni.

Vanhentuminen on jännää.

Lapsena kaikki mitä haluut on olla aikuinen. Eikä ihme. Lapsen silmin aikuiset, elää unelmaelämää: ei nukkumaanmenoaikoja, paljon rahaa, saa itse päättää millon karkkia syö, vapaus tehdä asioita ilman jatkuvaa kaitsemista.


Hassuu ajatella lapsuutta. Hassuu ajatella, miten pieni oma maailma sillon oli. Oli kaverit, koti ja mummola. Ei sitä juuri muuta tarvinnu. Lapsena ei vilkuillu kahden minuutin välein kelloa, sillon unohti ajan kulumisen kokonaan. Jos maanantaina oli riidelly kaverin kanssa, tiistaina oltiin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan. Sitä eli yks päivä kerrallaan naivin onnellisena, mitä nyt pimee kellari pelotti. Elämä oli yksinkertaista.


Sitten sää kasvat. Kellari ei loppujen lopuks ookkaan niin pelottava. Ainakin nii pitkään kun sieltä ei kuulu epämääräisiä ääniä yksin kotona ollessa. Saa vapautta, ja sitä rahaakin (vaikkakin ei koskaan tarpeeksi), mutta ajan myötä menettää lapsuuden huolettomuuden. Vastuuntunto astuu sen paikalle. Lapsena aikasin herääminen oli vaikeeta ja syvältä. Ei siitä sen hauskempaa tule, mutta velvollisuudentunto kiskoo ylös sängystä aika äkäseen. Elämästä tulee sata kertaa monimutkasempaa ja rankempaa.

Mä oon ollu onnekas. Mulla oli hyvä lapsuus. Eikä loppunu liian aikasin, mä sain kasvaa ihan omassa tahdissani. Maailman mittapuulla alle kymmenen vuotta on vähän. Silti siitä kun mä olin lapsi tuntuu olevan ikuisuus. Nyt mä oon täysi-ikäinen, mutta en kyllä tuu koskaan aikuistumaan kokonaan. Se on varmaa.

Mitä tekiskään saadakseen sen lapsuuden huolettomuuden takas. Sen olotilan, jossa joku alitajunnassa ei koko ajan oo soimaamassa siitä, että sun pitäis käyttää aikaas järkevämmin. Sen olotilan, jossa aamusta iltaan elämää ei johda stressi ja ahdistus. Palaako se koskaan? Ehkä sitten vanhuksena. Sillon kun eletään taas yks päivä kerrallaan ja katotaan, mitä elämä vielä eteen tuo, ja tietenkin syötetään lapsenlapset ähkyyn.

Se on hassua. Lapsena haluu olla aikuinen ja aikuisena haluu olla taas niin kuin lapsi. Elämä on jännää, ei sitä muuta voi sanoo.

-Alisa Mäntylä

”Yleensä kirjoittajan pää suoltaa ties millaista roskapostia,

mutta tällä kertaa hän halusi vaikuttaa syvälliseltä ihmiseltä.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.