Kasva Aikuiseks

Treenit. Nii, sällit ja aikuisuus. Sälleissä kuuluu asiaan, että ollaan lapsellisia ja lapsenmielisiä ja lienee ainoa paikka missä mies voi olla sillain ilman seuraamuksia. Mutta ei puhuta siitä, muuten me vaikutamme liikaa kultilta. Viime treeneissä oli ensimmäistä kertaa uusia veljiä tekemässä oikeita sällihommia. ”Sällihomma” sanalla vertaan tässä kontekstissa teatteriharjoitusten tekemiseen, enkä sen yleisempään määritelmään.

”Sällihomma. Substantiivi. Monikko: Sällihommat. Määritelmä: Lapsellinen Setämieheily. Esimerkkilause: ”Se Torvald meni tekemään Sällihommia osuuspankille kesäksi.”

Toivottavasti nauttivat ensikohtaamisestaan meidän kanssamme, koska minä en nauttinut. Muistan pelänneeni nii vaan perkeleesti, kun kävelin keskustasta ensitreeneihin ripeästi, että olisin tasan 17.30 paikan päällä. Peilasin Hämeenkadun kauppojen ikkunoista itseäni, että näytänkö liikaa/tarpeeksi homolta, mitä sanon, jos pitää sanoo jotain hauskaa tai mitä teen, jos ne tekevät jotain outoa ja täytyy itse osallistua. Sitten olin yllättynyt kuinka normaalia kaikki oli, ihmiset vaan juttelivat ja esittelivät itsensä. Sitten pallo lentää ilmaan ja pelästyin takaisin murrosiän alkuun. Hävetti, kun ihmiset naureskeli ja enkä osannut ja kaikki tuntu tuijottavan. Jälkeenpäin en mennyt syömään, kun pelkäsin olevani liian takertuvainen. Halusin olla ”cool”, enkä vaikuttaa siltä, että oikeasti kipeästi kaipasin seuraa, kuin mikäkin pahainen teini. Onneksi nykyäänhän olen jo fiksu aikuinen miäs.

Fiksuna aikuisena miehenä, voin sanoa tämän olevan aika nasta homma. Voin ostaa alkoholia ja ajaa autoa. Enkä enää kaipaa ihmisten läheisyyttä, enkä häpeile tekojani tai arvuuttele olevani liian takertuvainen. Olen parisuhteessa ja käyn töissä, otan vastuuta ja pistin vielä verokortinkin työnantajalle. Teen kaikkia niitä aikuisten juttuja ja en yhtään niitä teinijuttuja. En heitä rivoa läppää genitaaleistani, en katsele tyttöjen perään, en innostu asioista tai käy vaiheita läpi. En vastusta auktoriteettia, en etsi uusia puolia seksuaalisuudestani, en itke, en käy terapiassa. En unelmoi. Olen aikuinen mies.

Tiiäks mitä? Sällit on opettanut minulle, et on aika cringee toi aikuiseksi kasvaminen. (aika kulttimaista tbh) Tai siis sillä tavalla aikuiseksi tuleminen. Musta tuntuu, et nykyään aikuisuus on vaan uusi tapa sanoa ”ole mies”. Eikä siis oikeassa aikuistumisessa ole mitään vialla, siinä mikä tapahtuu meille kaikille. Mutta se, et joka elämän taitekohdassa yritetään saada kaikkia, varsinkin poikia, hylkäämään itselleen tärkeät asiat ollakseen aikuisia. Muuttumaan ihan eri ihmiseksi, vain että vois täyttää jonkun ennalta määrätyn mallin. Koko tämän rantin sai aikaan keskustelu, jonka kävin ystäväni kanssa, kun hän kysyi ”kuinka monta kertaa pitää tulla mieheks?” Löysimme aika monta miehistymisen paikkaa, mutta jos kysymyksen esittää muodossa: ”milloin naisistut?” kaikki vaan tuntuu oudolta.
Kun tulet yläkouluun: Nyt oot miäs. Kun tulet lukioon: Olet miäs. Saat ajokortin: Miäs. Meet inttiin: Jep, miäs. Meet sivariin: homo. Meet töihin: miäs. Meet naimisiin: miäs. Saat lapsia: miäs. Meet Sälleihin: Oot keskenkasvuinen teini.

Ja se on minun mielestäni esimerkillistä, kuinka ainoat tavat miten sällien kaltainen paikka voi olla edes olemassa, on että se on joko kultti tai me kaikki ollaan kakaroita. Ja mehän olemme kakaroita! Mutta nii on kaikki muutkin meidän ikäisemme. Mutta erona on se, ettei kukaan sälleissä syyllistä siitä et on lapsellinen. Toisin on muualla, kun ei saa päätään käännettyä ennen kuin joku kysyy tulevaisuuden suunnitelmia tai kertoo kuinka ”sitten kun olet aikuinen, nii kyl ymmärrät”. Antakaa minun saatana olla tyhmä teini, koska vaikka tulevaisuudessa näkisin asiat eri lailla, ei se tarkoita että nykyinen näkemykseni on yhtään sen vähäisempi. Voi ei, nyt päädyin puhumaan siitä, kuinka Sällit on ainoa paikka missä olla turvallisesti oman ikäinen. Nyt kaikki ajattelee meidän olevan kultti. Kääk.

Minä kuitenkin kysyisin kumpi muistuttaa kulttia enemmän: paikka missä mies voi puhua avoimesti tunteistaan, jakaa niitä ja olla häpeilemättä omaa ikäänsä. Vai paikka, jossa ei saa ilmaista mielipidettä, tunnetta tai itseä, vanhemmat mestarit ovat aina oikeassa ja joka etapilla hoetaan, että olet siirtynyt seuraavalle tasolle keksityssä hierarkiassa.
Ehkä en halua olla miäs vielä. Ehkä en halua olla miäs ikinä. Voisin vain tulla aikuiseksi, mutta pysyä sellaisena kuin olen.
Onko se liikaa pyydetty?

-Aleksi Moisio

”Kirjoittaja on rasvainen

kääpiö, kultisti ja epä-aikuinen”