Katsoa, kuunnella ja kysyä

Joukko nuoria miehiä. Läheisiä ystäviä. Jopa veljiä. Niitä voi Sälleissä nähdä, jos vain avaa silmänsä. Naurua. Huonoa huumoria. Erinäistä ääntelyä. Hyviä kysymyksiä ja nokkelia sutkautuksia. Niitä voi sälleissä kuulla, mikäli pitää korvansa auki. Ja minä pidän.

Sällien toimintaa on ihastuttavaa katsella, ihan vain jo sen monipuolisuuden kannalta. Silmäni saavat aika ajoin lukittautua intensiiviseen painiotteluun ja toisinaan ne lepäävät ihastelemaan sitä, kuinka veli pitää huolta toisesta. Huolenpito tapahtuu kenties korjaamalla toisen asentoa, katsomalla toista sälliä silmiin heidän jakaessaan jotain tärkeää ja se tapahtuu myös hellyttävinä hetkinä, kun jonkun päälaki saa lepopaikan toisen povesta.

Kuitenkin, jos uskaltaa katsoa syvemmälle, niin näkee jotain vielä kauniimpaa. Olen nähnyt kuinka ihmiset kasvavat sälleissä. Olen nähnyt kuinka ympärilläni olevat ihmiset saavat itsevarmuutta ja löytävät paikan, jota voisi kutsua omanlaisekseen turvapaikaksi ja lintukodoksi. Olen kuullut kuinka ihmiset jakavat itseään sellaisella antaumuksella ja aitoudella, että useampi tuoppikaan ei moiseen avautumisoperaatioon kykenisi.

Erityisen vaikuttavaa on ollut katsoa, kuinka rakas ystäväni on päässyt ulos kuorestaan. Minulla on ollut etuoikeus tutustua tähän mieheen jo ennen kuin osasin kirjoittaa ensimmäistä kokonaista lausettani, joten voisi sanoa, että olemme tunteneet jo tovin. Tähän pitkäaikaiseen tietämykseen vedoten voin helposti sanoa, että tuo toverini ei ole koskaan ollut yhtä onnellinen, itsevarma tai oma itsensä kuin hän on nyt juuri Sällien ansiosta.

Arvon lukija saattaa nyt ihmetellä, että milloin puhun itsestäni. Missä vaiheessa kerron, siitä kuinka olen saanut kasvaa huikeasti ihmisenä ja olen löytänyt itselleni paikan, jossa voin olla oma itseni. Kuinka joku voisi katsoa minua ja nähdä samoja kauniita asioita kuin minä näen muissa sälleissä. Säästän teidät kuitenkin jännitykseltä, sillä sellaista kohtaa ei tule. Ja siitä pääsemme aasinsillalla otsikon kolmanteen kohtaan eli kysymiseen.

Miksi näin? Siihen en valitettavasti osaa antaa tarkkaa vastausta. Ehkä asiaan vaikuttaa se, että saavuin Sälleihin viimeisellä lukiovuodellani ja se etten kovin helposti ala tutustua ihmisiin, mutta voin antaa lohtua heille, jotka mahdollisesti kokevat jotain samankaltaista. Nimittäin sen tosiasian, että se ei haittaa. Se saattaa tuntua ikävältä, mutta on vallan epärealistista olettaa, että jonkun tietyn porukan kanssa läsnäolo, tuki ja heidän kanssaan oleskelu olisivat oikoreitti onneen ihan kaikille. Jokaisen sälliura on erilainen ja tämä erilaisuus ei tee siitä yhtään sen huonompaa kuin muistakaan.

Ja vaikka en ole lepuuttanut päätäni kertakaan toisen povella tai tuntenut suurenmoista yhteyttä ympärilläni oleviin ihmisiin tavalla, jota ei sanoin voisi kuvailla, niin olen kokenut kuitenkin paljon kaikkea arvokasta ja merkittävää Sällien kanssa. Olen saanut harjoittaa teatteria, koen että minua kuunnellaan ja että minut hyväksytään. Minulla on ollut hauskaa ja ympärillä olevien ihmisten tarinoiden kuunteleminen avartaa aina käsitystä maailmasta. Ehkä joskus minäkin kerron tarinoita ja vitsailen samalla tehokkaalla tempolla kuin muutkin, mutta saa nähdä. Nyt vain keskityn katsomaan sekä kuuntelemaan.