Hienhaju ja inhimillinen välittäminen muistoissani

Elämme toivon mukaan ainutkertaisia aikoja, kun virus meitä runnoo ja yhteiskuntaamme kovalla kädellä kurittaa. En kuitenkaan ajatellut puhua koronasta. En ajatellut puhua siitä, mitä olemme hiljattain Sällien kesken tehneet. Ajattelin puhua kuluneesta, hieman vajaan 2 vuoden ajanjaksosta, jonka sain viettää Sälleissä. Mitä tästä ajanjaksosta jäi käteen? Täydellinen vastaus muodostuisi yhtä blogitekstiä isommaksi, mutta muutaman keskeisen pointin ajattelin sisällyttää tähän tekstiin, joka tulee olemaan kiitollinen ja jokseenkin imelä rakkaudentunnustukseni kaikille veljille.

Elokuussa 2018 olin lähtökuopissa lukion toista vuotta varten. Samoihin aikoihin liityin Sälleihin, autuaan tietämättömänä siitä, mitä tuo ryhmä tulisi minulle merkitsemään. Alusta saakka tunsin kuitenkin jotain hyvin poikkeuksellista Sällien harjoituksiin osallistuessani. Outo yhteenkuuluvuuden tunne, jota en ollut aikaisemmin kokenut missään. Olin hämmentynyt. Voiko ihmisellä jossain olla näin hyvä olla? Saako tuolle vitsille oikeasti nauraa? Sällit ovat antaneet kieltämättä vastauksen moneen kysymykseen. Miehisyyden tavoittelu on omalla kohdalla vaihtunut kohonneeseen itsetuntoon ja epävarmuus on muuttunut suvaitsevaisuudeksi. Vaikka sinä, hyvä lukija, luulet ehkä että olemme raakaa maskuliinista energiaa tihkuva machokollektiivi, olemme me todellisuudessa aika lempeitä. Siihen meillä on Sälleissä lupa, ja uskon, että jokainen Sälleihin kuuluva nuorehko miesoletettu jantteri on tehnyt itselleen palveluksen liittymällä teatteriryhmäämme. Erästä veljeä lainaten: ”Tärkeintä, että olet rehellinen itsellesi”.

Teatteria tehdään Sälleissä suurella sydämellä, ja siitä on kiittäminen ennen kaikkea Jyriä. Miestä, joka löytää oikeat sanat joka tilanteessa. Opettaa meille näyttelemisestä enemmän kuin ymmärrämmekään. Höystää reenejä ratkiriemukkailla tarinoilla ja muistoilla. Piikittelee ohjaamiaan nuoria miehiä ja on samalla paras mahdollinen tukija elämän eri tilanteissa. Tässä yhteydessä voisi myös todeta, että Sällit on mitä erinomaisin paikka kasvaa. Nuoruus on seikkailu, joskus hyvässä ja joskus pahassa, mutta Sälliveljet ovat läsnä. Ne vittuilevat rankasti osoittaakseen välittämistä ja lämpöä. Tukevat ja lohduttavat osoittaakseen taaskin välittämistä ja lämpöä. Ovat iloisia tai surullisia puolestasi. Elämä heittelee, mutta Sällit ottavat kiinni. Vaikka alahuuleni alkaa orastavasti väpättää samalla kun sekä tämä teksti että aktiiviurani Sälleissä lähestyy joutsenlauluaan, en ole hajalla asiasta. Uskon vahvasti siihen, että Sällit on elämänkestävä asia ja yhteisö, jonka pariin voi aina kääntyä ollessaan sielunhoidon tai Suomen poliittista kenttää ruotivien meemien tarpeessa. Joku päivä minulla saattaa olla parta ja oikea työ, ja silloinkin voin tukeutua Sälleihin. Aika hienoa.

Tämän tekstin kirjoittaja lähtee tulevana kesänä suorittamaan varusmiespalvelustaan etelärannikon pikkukaupunkiin. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Varmaa on kuitenkin se, että vaikka armeija saattaa tehdä minusta miehen, niin Sällit tekivät minusta ihmisen, jonka kanssa voin olla sinut.