Joka ikinen kerta, kun jouduin jättämään reenit välistä, tuli melko kyrsiintynyt olo. Mikä ikinä sen estikään. Ei sitä pystynyt hyvin mielin mennä nukkumaan, kun jää miettimään, mikä tänään jäi välistä. Mistä jäin paitsi? Tarvittiinko kenties minua? Hoen päässäni: “Olisit vaan mennyt. Eihän se ole kuin pelkkä flunssa”. Nostin rimaa, jonka johdosta päädyin treeneihin niin useasti, kun pystyin. Jokaisen surkean tiistai-illan on siten pelastanut Sällit.

Ryhtyessäni tätä kirjoittamaan, en istunut koneen ääreen. Olin siinä jo valmiiksi. Vielä kuukausi sitten vietin iltani koneen ääressä, kitara sylissä, heräten aamulla kouluun tyytyväisenä. Jos sattui olemaan tiistai, oli mukava päivä taattu Sällien toimesta. Vaan nyt tuo kaikki on pelkkä muisto. Ei rakasta koulurakennusta, ei tärkeitä kavereita, ei Sällejä, pelkkä kitara ja tietokone. Suhtauduin alusta alkaen tähän kaaostilaan rennosti, aivan kuten etäopetukseen ja eristäytymiseen. Minun piti lohduttaa monia ystäviäni, joille kaksi viikkoakin tällaista, oli liikaa. Itse en tule yksinäisyydestä hulluksi. Tiedostan, että pandemia koettelee yhteiskuntaa pahemmin kuin riskiryhmään kuulumatonta yksilöä. Tilanteesta ei kehtaa valittaa, sillä jopa monella läheiselläni on asiat huonommin.

Mielessäni suren kovasti. Suren nyt myös blogitekstissäni. Matkani Turkkiin tullaan perumaan. En saa viettää nuoruusaikani viimeistä kuukautta ystävien lähellä. En pääse viimeisille kitaratunneilleni. Minulta menee kallisarvoista TYK:in tarjoamaa lukioaikaa hukkaan. Vaikka kesä lähestyy ja toiveikkuuteni pandemian laantumisesta on korkea, riipaisee tämä toimettomuus.

Treenit Sällien kanssa antoivat minulle täysin korvaamatonta energiaa. Huomaan piirteitä itsessäni, jotka johtuvat ihmiskontaktin puutteesta. Ei ole kenellekään hyvä olla näin kauan aloillaan tai yksin. Aivan kuten koko planeettamme, ovat myös ihmiset nyt odotustilassa. Kaikki hiljenevät kaaokseen. Katson ikkunasta ulos ja näen kauniin auringonpaisteen ja kevään ilman. Haluan lähteä, enkä koskaan palata. Olen kuitenkin päättänyt pysyä sisällä. Parempi on pelata varman päälle. Itse haluaisin kehittyä monessa asiassa. Etäopiskelu vaikeuttaa oppimisprosessia. Tauko Sälleistä vaikeuttaa aivan kaikkea. Haluaisin tehdä, toimia, puhua tai kätellä. Kaipuuni kuukausien päähän on siis suuri.

– Niilo Karppinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.