Meistä kaikista jää jälki

Hyvä syyshuomenta te Suomen parhaan ja parhaiten bittiavaruuden lehtienlukusalin peräkaapin alahyllyllä piilossa olevan verkkoaikakauslehden, sallit.fi:n, lukijat ja mahdolliset tilaajat (paypal-nappi tulossa)!

Näin kauden alkajaisiksi uusimme nettisivut. Eikö oo hienot, ne makso tosi paljon! Toinen riemastuttava asia on että ryhmämme on, no, vähintäänkin voimissaan ja valmiina tykittämään: Aktiivijäseniä on viimeisimpien väliaikatietojen mukaan yli 25. Numeroilla mässäilyä jatkaakseni maaginen 50 kokonaissällin raja virallisessa whatsapp-ryhmässä ylitettiin jonkin aikaa sitten. Tämä tarkoittaa että jos koko tämä kööri joskus päättää lähteä reissun päälle, emme tule pärjäämään pienimmällä tilausajobussilla vaan tarvitsee tilata isompi tai tuoda omat jakkarat. Sekin muuten maksaa tosi paljon.

Kääntyäksemme sivuraiteilta itse asiaan, alkava kausi on itselleni neljäs. Kylläkin tynkä ja vielä viimeinen sellainen, syystä että valtion palvelus kutsuu tammikuussa, ilmoitti nönnönöö Savisaari. Mutta kausi kuitenkin. Siitä tulee hyvä kausi. Seuraavasta projektista on kenenkään mahdotonta sanoa vielä yhtään mitään, mutta kovasti tuntuu siltä, että tämä hivemind on jälleen elämänsä terässä, jos se koskaan on tylsempi ollutkaan. Liikkeellistä työskentelyä on tehty jälleen jokakautiseen tapaan heti alusta alkaen paljon ja tahti senkun kiihtyy. Tämä on aina poikinut jonkun kokonaisuuden, joka on syntynyt kuin vaivihkaa, itsestään ääntä pitämättä. Ryhmälähtöisyyden upea puoli on se, että projekti kasvaa kehoon kiinni ja esityksen maailmaan pääsemiseksi ei ole tarvetta pinnistellä: sinä ja kehosi elätte sitä jo.

Pitäisikö nyt aktiivisällielämäni kääntyessä ehtoopuolelleen siis kirjoittaa jonkinlainen omakohtainen nekrologi jossa voivotellaan tämän kaiken hyvän päättymistä? No ei helvetissä. Siitä iloitaan.

Iloitaan siitä, että mahdun ja tulen vieläkin mahtumaan vähintään 12 henkilön kanssa enintään 6 neliömetrin löylyhuoneeseen. Iloitaan siitä, että olen saanut estotta liikehtiä, huutaa ja möyriä tilassa, jonka ovella julkisminänsä voi riisua, ellei ihan repiäkin pois. Iloitaan siitä, että… No lukekaa Peitsan blogi, me kaikki kuitenkin ajatellaan ihan samoja asioita.

Se on nimittäin fakta, että minä kiitän niistä samoista asioista joista Peitsa kiittää. Sekin on fakta, että minä, Peitsa ja joka ikinen ryhmän kautta kulkenut aktiivisälleytensä päättävä tai jo päättänyt muovaa ryhmää omalla identiteetillään. Ryhmäläisten ryhdissä kuvastuu edellisten jäsenten selkärankavinoumat. Ryhmän tavassa kommunikoida keskenään kuulee kaikuja vanhoista burgereista (=sälleistä, kirj. huom.) joiden kuolemattomat lausahdukset kerta toisensa jälkeen penetroituvat korvakäytäviin suostumatta vieläkään tukehtumaan, vaikka tietävät olevansa yhtä huonoja kuin aina ennenkin. Sälliperhe lähentyy joka päivä, jokaisen treenin, löylyn ja koulumajoitusyön jälkeen. Se on ainutlaatuista ja arvokasta, ja ennen kaikkea todella kallista.

Iloitaan siis meistä, vanhoista, nykyisistä ja tulevista.

Iloitaan Sälleistä.