En tiedä mistä olisin enemmän kiitollinen Sälleille: palavasta halusta sisälläni tulla näyttelijäksi lukuisien hyvien kokemuksien (kolmen porukkamme oman esityksen ja yhden suuren sivuprojektin) ansiosta, vai kaveriporukasta ja sosiaalisesta verkostosta jonka monipäinen joukkomme on vuosien varrella kasvattanut. Tuntuu siltä, että jos  olisin liittynyt johonkin toiseen porukkaan, olisin saavuttanut toisen näistä kahdesta  toisen jäädessä sivuun. Joko vain kaveriporukassa hengaamista teatterin ollessa tekosyy nähdä porukalla kerran viikossa, tai vakava suhtautuminen näyttelemiseen muiden ryhmän jäsenten ollessa vain kuin yhteistyökumppaneita.

Sälleissä hienointa on näiden kahden elementin vahvuus samanaikaisesti. Viikottaiset treenit tuntuvat kaveriporukalla tapaamiselta, ja meno onkin samanlaista sisäpiirivitseineen ja juoruineen samalla kun jotkut pelleilevät tai riehuvat. Lämmittelyn alkaessa tilanne kuitenkin muuttuu. Hälinä hiljenee. Tarinoiden ja vitsien loput tiivistetään nopeasti muutamaan sanaan. Vielä hetki sitten ulissut ja mölissyt poikaporukka keskittyy yhtäkkiä täysin, hiljentäen huoneen ja muuttaen ilmapiirin, ilman että minuuttiakaan on kulunut. Sama tapahtuu myös itse esityksien kanssa. Sivustakatsoja voisi pelätä puolestamme seuratessaan ensi-iltaa edeltäviä kaoottisia ja hektisiä tunteja. Lavalle astuessaan jokainen Sälli on kuitenkin kuin eri ihminen. Aikaisempi häslääminen unohtuu, ja jokainen tekee parhaansa yleisön edessä. Lopputulos on upeaa katseltavaa.

Sällit ei kuitenkaan ole vain stereotyyppinen röhöttävä jätkäkollektiivi, joka sattuu kokemaan intohimoa teatteria kohtaan. Porukan kesken puhutaan vakavista ja henkilökohtaisistakin aiheista. Joskus esityksiä jopa voidaan alkaa alkutekijöissä kasata poikien omista kokemuksista. Kun (eikä jos) jollekulle sattuu jotakin, laumavaistoista ensimmäisenä herää toisen kunnossa olon varmistaminen, ja päälle voidaan nauraa vasta kun sairaalareissua ei todistettavasti tarvita. Toisilleen avaudutaan ihmissuhteista, ahdistuksista, opiskelusta ja muista oman elämän polttavista aiheista, ja vastaan saadaan myötätuntoa, tukea ja neuvoja.

Tämä ei kuitenkaan koske pelkästään ryhmän jäseniä. Omat kunnianosoituksensa ansaitsee myös kaiken alku ja juuri: Jyri. Se arvostus mikä meillä Sälleillä on Jyriä kohtaan on melkein uskomatonta. Vuosien varrella olen huomannut kuinka monet ovat hakeneet Jyristä tukea henkilökohtaiseen elämäänsä, kuinka hänen näkemyksiänsä kunnioitetaan, niin teatterissa kuin muussakin elämässä, kuinka häneen luotetaan, ja kuinka kukaan ei kuulleni ole koskaan sanonut hänestä pahaa sanaakaan. Mikä tuosta kaikesta kuitenkin tekee vielä hienompaa on Jyrin tapa välittää meistä. Kun jollakulla on huono olla, hän selvittää miksi, ja auttaa. Kun kirjoitamme ylioppilaiksi, hän pistäytyy juhlissa käymässä. Kun suoriudumme hyvin, hän on ylpeä kuin omista lapsistaan. Kun jokin tarvitsee tarkkaa työtä, hän uhraa tuntikaupalla aikaansa asian parissa. Kun kiireinen päivä on pulkassa, hän purkaa sanomatta jääneet asiat ja tunteensa yhteen viestiin Whatsappissa tai Facebookissa. Silloin vastaamme kiitos, anteeksi, tai mitä ikinä tilanteeseen sopiikin.

Sällien taakseen jättäminen tuntuu haikealta. Viikoittaiset harjoitukset ja vuotuiset projektit ovat olleet osa eloani melkein neljäsosan koko elämästäni. Ei enää treenejä pienessä luokkatilassa, joka haisee parin tunnin jälkeen hien ja pierujen tunkkaiselta risteytykseltä, ei enää laaduttomia inside- ja tulemisvitsejä, ei painimista, ei porukalla ruoan hakemista ja ylivenähtäneitä ruokataukoja, eikä porukalla yleisölle kumartamista. Haluan kyllä jatkaa yllämainituista asioista jokaista, mutta minun on löydettävä uusia ihmisiä, joiden kanssa ne jakaa. En myöskään tiedä miten jätkät pärjäävät tästä eteenpäin ilman minua. Meno ei varmasti tule olemaan samanlaista, kun vitsejä ei viedä enää montaa astetta liian pitkälle, eikä kukaan enää puhu kovaan ääneen privaattiasioista, joita ei ehkä kannata jakaa ihmisille, jotka tähän asti ovat lukeneet. Onneksi Sällien luomat suhteet ovat vahvoja, joten vaikka en enää lavaa heidän kanssaan jakaisikaan, olen saanut lukuisia hyviä ystäviä näistä riemuidiooteista, jotka tulen toivottavasti tuntemaan vielä pitkään.

Kiitos, Jyri.

Kiitos, Sällit.

-Peitsa Leinonen

(En julkisesti tule myöntämään vuodattaneeni yhtäkään kyyneltä tätä tekstiä kirjoittaessa)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.