Ekaa kertaa ihan oikeasta, kunnollisesta, “aikuisten” syystä. Mä en haluu sanoo kaikesta siitä stressistä, sillä se on niin laajasti käytetty sana ja ihmisten stressilevelit ovat niin erilaisia. Sanotaan näin et mulla on ollut paljon työtä. Kaksi teatteridiplomia (jossa toisessa pääosa), muut kouluhommat ja päätin tosi järkevänä ihmisenä vielä muuttaa tässä kuussa (myös kirjotuksetkin kummittelee vielä nurkan takana). Mulla on tässä kuussa kalenterissa 30 eri tapahtumaa… 26 päivän sisällä. Mutta miten tämä liittyy mitenkään Sälleihin?
Tällä hetkellä kirjoitan tätä päivää ennen blogin deadlinea, samalla kun minulla on kummankin diplomin kenraalit tänään. Niin kuin myös Sällien harjoitukset. Ja anteeksi tämä vulgaarinen ja täysin teininen kielenkäyttöni, mutta vittu kun vituttaa.
Tämä siksi, koska Sällit on ollut hyvä ja tärkeä nollaus minulle viikossa. Mutta nyt ensimmäistä kertaa 2,5 vuoden Sälliyteni aikana joudun jäämään pois harjoituksista, kaksi viikkoa putkeen!
Voitte varmaan jo arvata, että Sällit on minulle todellakin tärkeä ryhmä. Etenkin tässä elämän tilanteessa ,koska Sälleissä on vapaus mitä en paljoa pääse kokemaan tällä hetkellä… mä saan epäonnistua.
Mulla ei tarvi mennä täydellisesti Sälleissä. Mun ei tarvi pistää itsestäni 100% peliin jos en pysty. Mun ei tarvi pelätä epäonnistumista.
Sälleissä mulla on tukiryhmä, joka ymmärtää mitä koen, eikä painosta mua tekemään lisää. Sälleissä voin silti tehdä asiaan mitä rakastan, eli teatteria. Sälleissä mulla on oikeasti, hyvä olla.
Mun toinen teatteriaineen opettaja sanoi, että olen varmaan saanut itsevarmuutta ja teknistä taitoja Sälleissä olosta. Ja vasta siinä hetkessä tajusin, kuinka totta se oli. Ennen kuin tulin opiskelemaan TYK:kiin, olin harrastanut näyttelemistä vaan ysiluokan jälkeisenä kesänä. Mulla oli myös itseluottamusta tosi vähän.
Mä olen oppinut teatterin teknisiä asioita ihan helekatin paljon Sälleissä, kuten äänenkäyttöä ( joka etenkin minulle on ollut todella tarpeellinen), lavan täyttöä ja etenkin Sällien trademarkattua kehollista ilmaisua.
Mä muistan yhden harjoituksen, missä meidän piti opetella lyhyt monologi ja kulkea eteenpäin. Aivan yksinkertainen harjoitus… mutta multa se ei vaan onnistunut. Ohjaajamme Jyri huomas tän ja huomasi kuinka paljon rankaisen itseäni, kun en saanut sitä onnistumaan. Jyri sanoi mulle: “Ei se haittaa, vie se vaan loppuun asti, kyllä sä onnistut siinä”.
Vaikka tää oli vaan yksi lause, se merkitsi mulle ihan saatanasti. Tälläiset pikkuasiat on kerännyt mulle lisää itsevarmuutta. Ei vaan näyttelemiseen… vaan kaikkeen elämässäni. Tämän takia uskon, että saan aikaiseksi, pystyn ja osaan tehdä tämän kaiken mitä luettelin tämän blogin alussa. Kiitos Sällien.
Oke, anteeks et oon tehny tästä varmaan aivan liian pitkän, jota kukaan ei oikeesti jaksa lukea tämän ylidramaattisuuden takia xd. Halusin vaan kertoa kaiken, mitä Sällinä oleminen on mulle tehnyt ja sitä kuinka paljon arvostan tämän ryhmän olemassaoloa.
Kiitosta ja rakkautta teille lukijoille, Jyrille ja kaikille Sälleille ❤
-Juho Kurjonen
Sällit - Tampereen poikateatteri 