Pahvilaatikko oli hiljainen. Vain pieni loiske kuului sen sisältä. Voisi luulla, että loiske tulisi pienestä järvestä laatikon sisällä, mutta se tulikin vanhasta kalastajasta. Kalastaja itseasiassa piteli järveä käsissään. Hän maiskutteli samaan tahtiin, kun järvi lainehti. Maiskutus yltyi, samalla yltyi aallokko. Järvestä lensi tippa laatikon lattialle. Kalastaja vilkaisi sitä ja jatkoi maiskutusta. Laatikko oli hyvin hämärä. Vain muutama valonsäije tunkeutui laatikkoon. Loiske alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan myrskyä. Aallot paiskoivat kallioita. Vanha kalastaja yritti pitää sen aisoissa. Hän ei kyennyt. Sormien läpi valui vesi laatikon pohjalle. Jäljellä oli vain pieni tilkka kalastajan kämmenellä. Enää ei ollut järveä, vain vaivainen lampi. Loiske hiljeni, myrsky tyyntyi. Kalastaja mutisi jotain ja kaivoi taskustaan pienen esineen. Se muistutti onkea, joka oli tehty kahvitikusta ja lyhyestä narunpätkästä. Kalastaja otti pölypalleron laatikon nurkasta ja kiinnitti sen onkeen. Hän alkoi kalastamaan. Lampi keinui hiljalleen, kalastaja keinui samaa tahtia. Yhtäkkiä laatikossa tuli pimeää. Kalastaja nosti katseensa lammesta, joku oli tukkinut reijät joista valo tuli. Häntä harmitti: hän ei ollut saanut yhtäkään kalaa ja nyt jo pitäisi lähteä. Laatikko nostettiin kalastajan päältä. Suuri ahven katseli kalastajaa. ”Se pitää viedä eläinlääkäriin”, huikkasi ahven olkansa yli. Viimeisetkin lammen pisarat valuivat maahan. Kalastaja huokaisi alakuloisena.
Mieto Mällinkäinen
Veeti ”Nosto” Kurki
Sällit - Tampereen poikateatteri 