Termi perhosvaikutus tai perhosefekti viitaa teoriaan, jonka mukaan perhosen siivenisku voi saada aikaan myrskyn. Yksi vähäpätöinen asia siis saa aikaan ketjureaktion, jonka lopputuloksena tapahtuu jotain suurta. Oman elämäni merkittävin tapahtumaketju alkoi matematiikan tehtävien laiminlyömisestä.

Kuvitelkaa pieni tokavuotinen Luka, joka vielä uskoi, että hänellä olisi motivaatiota opiskella pitkää matematiikkaa. Oleilin Tykin ensimmäisen kerroksen käytävällä ja puursin laskutehtävien parissa. Huomasin portaiden yläpäässä joukon tuttujani ja tulin tulokseen, että perkele, en mää matikkaa jaksa laskea. Pamautin kirjan kiinni, pistin kimpsut ja kampsut reppuun ja harpoin portaat ylös.

Hetki siinä tuttujeni kanssa juteltua seuraamme liittyi tuttujeni kaveri. Kasvot ja sen, että tyyppi kuului Sälleihin tiesin, mutta muuten en häntä tuntenut. Kaveri sitten äkkäsi minut ja alkoi puhumaan Sälleistä.

Olin joitakin päiviä aiemmin ollut seuraamassa Sällien treenejä, sillä teatteriharrastuksen aloittaminen kiinnosti. Sanotaanko vaikka niin, että treenit eivät olleet ihan sitä mitä odotin teatteritreeneiltä. Tulin tulokseen, etteivät Sällit ole minun juttuni ja päätin jatkaa elämääni. Hirveän pitkään en kyllä elämääni saanut rauhassa jatkaa, kun tämä tuttujeni ja minun seuraan iskenyt tyyppi saikin minut raahattua uudestaan Sällien treeneihin.

Päätös välittää vittuakaan matematiikan opiskelusta oli saanut aikaan ketjureaktion. Matikan kanssa säätämisen lopettaminen johti tuttujeni seuraan hakeutumiseen, se taas uuteen ystävään tutustumiseen ja Sälleihin liittymiseen. Sälleistä taas seurasi tärkeitä ihmissuhteita, oppimista ja kokemuksia. Siitä seurasi pöytäroolipelejä, kyynärpäiden rupia, toimintaa Nuorisoseuroissa, saunomisia ja pitkiä iltoja.

Omalla kohdallani perhosefektissä perhosen siiven iskun tilalla oli matematiikan kirjan sulkeminen. Täysin liioittelematta sanon, että tuo päätös jättää laskemiset sikseen ja lompsia portaat ylös jutustelemaan on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Luka ”Kalu” Mäntylä

Kirjoittaja kehottaa kaikkia laiminlyömään matematiikan opiskelun ja tulemaan Sälleihin.
(Punnerra 10 jos nauroit tulemisvitsille)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.