Poliittiset aiheet ovat olleet pinnalla Sällienkin keskuudessa viime aikoina, kun vaalit lähestyvät. Älä huoli, en aio kirjoittaa tässä blogissa politiikasta, vaan politiikasta puhumisesta. Sälleissä on nimittäin ollut mielestäni aivan loistavaa keskustelua vaikeistakin aiheista ja aina on onnistuttu pysymään hyvissä väleissä. Monissa paikoissa ei ole näin ja se on harmi. Otan tässä blogissa havainnolistavaksi esimerkiksi turkistarhauksesta käydyn keskustelun.
Aloimme eräällä talkoo keikalla keskustella eläinten oikeuksista ja keskustelu siirtyi nopeasti turkistarhaukseen. Eräs sälli väitti heti, että kuka tahansa, joka osallistuu tuohon moraalittomaan bisnekseen on silkka paskiainen ja ainoastaan hyötyy toisten eläinten kiduttamisesta tekemättä itse mitään. Toinen sälli sätti ensimmäistä siitä, että hän alkoi turhaan personoimaan ongelmaa. Hän sanoi tällaisista henkilöihin liittyvistä argumenteista, että niistä ei ole hyötyy. Ensimmäinen sälli vastasi tähän, että jos emme kohdista kritiikkiä ongelmallisesti käyttäytyviin yksilöihin, se olisi sama kuin jäisimme hiirenä loukkuun, ja että meidän täytyy kritisoida järjestelmien lisäksi myös yksilöitä.
Tässä kohtaa keskusteli lämpeni liikaa, mutta onneksi muut sällit olivat paikalla rauhoittamaan kiihtyneitä keskustelijoita. Nopeasti oltiinkin taas yhdessä nauramassa ja palattiin yhdessä keskustelun pariin. Aiemmin hiljaa ollut sälli mainitsi, että elinkeinovapaus on hänelle tärkeämpää kuin turkiseläinten oikeudet. Tämä hieman hiljensi porukkaa, koska yleisesti ottaen keskustelu oli ollut hyvin turkistarhauksen vastaista. Kaikki osasivat kuitenkin tällä kertaa pysyä rauhallisena ja tälle sällille kohteliaasti esitettiin vasta-argumentteja ja lopulta hänetkin saatiin myöntymään, että turkistarhaus on ainakin nykyisessä muodossaan liian julmaa eläimiä kohtaan.
Tämän keskustelun aikana huomasin, miten korkeat keskustelutaidot sälleillä on verrattuna moniin samanikäisiin ihmisiin. Asioista osataan keskustella sivistyneesti ja erimielisyydet käsitellään kepeämielisesti. Minusta on syytä olla ylpeä tästä avoimesta keskustelukulttuurista, jonka takia sälleissä kuka tahansa saa esittää mielipiteitään, ilman pelkoa siitä, että joutuisi aidosti vihamielisyyden kohteeksi.
Mitä mieltä sällit sitten lopulta olivat turkistarhauksesta, saatat vielä miettiä. No, lopulta kaikki päätyivät olemaan samaa mieltä yhdestä asiasta:
Villieläintä ei voi sulkea häkkiin.
Usva ”susva” Kiuru
“Kirjoittajalla on ainakin puolta maailman väestöä pidempi penis”