Tylsyys on tylsää. Minulla oli lapsena aivan hirvittävän tylsää jatkuvasti. Sitten opin pelaamaan tietokoneella ja ongelma katosi moneksi vuodeksi. Nyt vuosikymmen myöhemmin huomaan olevani tylsistynyt jälleen. Välivuoteeni ei kuulu koulua, täyspäiväisiä töitä tai muitakaan säännöllisiä menoja Sällien lisäksi. Elän siis selkokielellä ilmaistuna poikamiehen unelmaa.

Faktahan on, että tylsyys luo luovuutta. Silloin, kun ei ole mitään tekemistä, keksii itselleen aina jotain. Onhan näin minulle tapahtunut kyllä. Keksin vaikka mitä turhaa tekemistä pelaamisen ja somessa kyykkimisen ja … muiden nuorten miesten aktiviteettien parissa. Useimpina päivinä kaikki on ihan hyvin, mutta ne päivät eivät jää mieleen. Taas ne päivät, kun herään aamulla ja 12 tuntia vain katoavat edestäni pohtiessani mitähän tekisin ja katsoessani samoja videoita YouTubesta kymmenennettä kertaa, ne muistuvat. Ja silti kaiken tämän jälkeen olen niin väsynyt. Harvoista pakollisista menoistani tulee ylitsepääsemättömän raskaita ja aikaa kuluu vain eksponentiaalisesti
nopeammin.


Mitä tapahtuu? Vielä lukioajoillani pystyin helposti paiskomaan 8 tuntia töitä päivässä ja ylläpitää suhteita ja pelata ja … harrastaa nuorten miesten aktiviteetteja. Silloin muistan jokaisen viikonlopun tuntuvan niin pitkältä, jokaisen syysloman olevan täynnä potentiaalia. Nyt lomaviikot kuluvat ohi vailla suurempaa vaikutusta. Oliko isäni oikeassa, kun sanoi ”ei makeaa mahan täydeltä”? Olenko tulossa vanhaksi voih eih särkeviä luitani

Jos kuitenkin pohditaan asioita vakavissaan, (ja lupaan tässä jaaritellussa on pointti) kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi olla tekemättä mitään. Viimevuosina aina parhaimmat ajat elämästäni ovat olleet lomat ja muut ajat, kun olen saanut olla vapaa. Minä aidosti kaipaan ja haluan olla yksin ja tylsistynyt välillä. Mutta silloin, kun olen kotonani sohvalla tuijottamassa kattoa, minulla on paha olla. Mutta taas lähtiessäni kavereitteni matkaan tunnen nopeasti itseni uupuneeksi ja tunnen kaipaavani yksinoloa. Mutta taas ollessani yksin olen onneton… jne.

Olen pohtinut pulmaa jo kuukausia, kunnes juuri viime treeneissä tajusin sen. Makasin lattialla tuijottamassa kattoa, lukemassa tekstiä, jonka osasin jo ulkoa, tekemässä harjoitusta, jonka olen jo monen monta kertaa tehnyt, tekemässä käytännössä samaa kuin kotonakin, ja silloin minulla oli paska olo. Kuitenkin tarpeeksi monen toiston jälkeen paha olo loittoni. Löysin yhä uusia tapoja tehdä vanhoja asioita, yhä uusia tapoja lukea tekstiä, yhä uusia tapoja maata lattialla. Ehkä kyse ei loppujen lopuksi olekaan siitä, että en osaa löytää oikeaa tasapainoa tekemisen ja tekemättömyyden välille,
vaan siitä, etten osaa katsoa omaa tekemistäni oikeasta kulmasta.

Sälleissä on paljon puhuttu aina rentoutumisesta, niin fyysisesti kuin henkisesti. ”Just let it be.” Minulla ainakin on ollut koko elämäni aivan hirveä tarve jatkuvasti analysoida ja arvottaa omaa tekemistäni. Oliko tämä nyt tarpeellista? Oliko tämä nyt järkevää? Oletko nyt varmasti onnellinen? Ehkä jos vain antaisin itseni olla. Ehkä jos se syy miksi katson sen saman sarjan kymmenennen kerran, on, että se kiehtoo minua, siinä on jotain, joka vetää minua puoleensa ja löysin siitä jotain uutta. Ehkä olen niin kauan raatanut pääni ulkopuolella ja sen sisällä, että olen unohtanut tyystin, miten edes olla rauhassa ja paikallaan. Monelle tämä on varmaan ilmiselvää, mutta pitäkää mielessä
minä olen joutunut opettelemaan todella monia asioita ihan alusta uudelleen. Ehkä on aika, että opettelen antamaan itseni olla tylsistynyt.

Sitä paitsi eihän vapaa-ajan aina tarvitse olla niin mahtavaa. Uskon vahvasti, että välillä itsensä paikoilleen pakottaminen voi olla terveellistä vaikkakin vähän epämiellyttävää, niin kuin hidastettuna liikkuminen tilassa tai kristalliharjoitteet. Joskus sitä täytyy vähän tuupata itseään oikeaan suuntaan, ettei vain säntäile paikasta paikkaan ja ihmisestä ihmiseen kertaakaan ajattelematta kuka on.

Ja siis olenhan minä tehnyt vaikka mitä tänä välivuonna, puhumattakaan edellisvuosista. Ehkä tämä väsymys mitä tunnen, on nyt vain seuraamus pitkästä, hyvin pitkästä matkasta, jonka olen käynyt. Ehkä ansaitsen vähän lepoa. Ehkä otan tänä vuonna vastuun itsestäni, teen töitä itseni kanssa ja hyväksyn ylpeästi tekeväni ”vaan” kolme asiaa viikossa. Tai sitten vaan lakkaan valittamasta liian runsaasta vapaa-ajastani ja pidän turpani kiinni.

”Työ täyttää sen ajan, jonka sille antaa.”

-Aleksi Moisio

”Kirjoittaja on rasvainen kääpiö
Välivuodella
Ja Tylsistynyt”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.