Olisihan se muutenkin kohdallani muuttunut kohtalaisen merkittävästi yhden koulutusasteen muuttuessa toiseksi, mutta varsinkin tänä vuonna muutos oli erityisen suuri tämän pandemian vuoksi.

Aivan, tämä saattaa vaikuttaa laiskalta ja mielikuvituksettomalta aiheelta blogitekstille, mikä johtuu siitä että se on, ja tiedän kyllä ettei tämä metahuomautus tuo sille oikeutusta, mutta valitettava totuus on että mitään kirjoittamisen arvoista minulle ei ole tapahtunut, ei tapahdu, eikä näillä näkymin tämän vuoden puolella tule tapahtumaankaan.

Kesälomalla kaiken peruuntuminen ei vielä vaikuttanut kuin vain hieman harmillisesti kyseisen vuodenajan ollessa muutenkin pysähtyneisyyden perikuva, mutta nyt kun pitäisi palata arkeen, ei yhtäkkiä olekaan enää mitään mihin palata. Kun kaikki arkea rytmittävät ja jäsentävät tilaisuudet ovat etänä tai peruttu, aika tuntuu pysähtyneeltä. Päivät sulautuvat toisiinsa yhdeksi isoksi möykyksi jota aina välillä tauotetaan nukkumisella ja syömisellä. Silti aika kuluu välillä jopa petollisen nopeasti. Koko päivä saattaa hyvin vierähtää ohitse esseetä kirjoittaen tai etäluentoja katsoen, tai sitten jonkun vähemmän hyödyllisen puuhan parissa. Osa päivistä vain katoaa menneisyyteen jälkiä jättämättä. Kun kaikki opiskelun aikataulut annetaan täysin jonkun tällaisen käsiin, jolla ei ole ajantajua nimeksikään, seuraukset eivät voi olla muuta kuin surkuhupaisat.

 Sällit kokoontuvat viikoittain, mutta se onkin enää ainoa säännöllisesti toistuva tapahtuma, eikä se yksin vielä ankkuroi aikatauluja kunnolla paikoilleen, varsinkin kun kaikilla muilla fyysistä paikallaoloa vaativilla tapahtumilla on hyvin häilyväiset ja epäsäännölliset tapahtuma-ajat ja -paikat, mikä johtaa siihen että kaikki tapahtumat ja tilanteet tuntuvat jotenkin erillisiltä ja irrallisilta toisistaan. Tämä aiheuttaa vain hämmennystä ja tunnetta että jotain on unohtunut.

Loppupäätelmä: peskää edes käsiänne että päästäisiin joskus pois tästä limbosta. Pekka Pantsu

-Pekka Pantsu

”Kirjoittaja kuvaa itseään seuraavasti:

musikaalinen hobitti”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.