Koska se teitä kuitenkin kiinnostaa, kerron mahdollisimman tiiviisti (ei tule onnistumaan) viime treenien kulun minuutti minuutilta. Käytän viime viikon blogista häpeilemättä varastamaani veli Ronin kehittämää kerrontaformaattia.
n. klo 16:30 porukka alkaa valumaan Tyllin alakertaan. Tällä kertaa etkoviihteenä toimii Kummeli. Välillä ulko-oveen jymähtää nyrkin isku, ja lähimpänä ovea oleva konttaa, juoksee, ryömii tai kävelee avaamaan, kohdaten taas uuden sälliveljen. 17:30 treenit alkavat paria kerrosta ylempänä. Puhutaan ulkomaanmatkoista, kirjoituksista, koeviikosta ja ryhmän kevään suunnitelmista. Taululle rustataan tärkeitä päivämääriä, ideoita ja huippusalaista tietoa siitä, missä Jyväskylässä kannattaa yöpyä. Muutama vanhakin sälli on tullut seuraamaan harjoituksia.
Seuraavat kellonajat ovat täysin viitteellisiä, sillä ainakin itse vaivun lähes transsiin varsinaisen treenivaiheen aikana ja ajantaju katoaa lähes kokonaan.
18:15? aloitetaan liikkumalla tilassa vaihdellen tempoa, tasoja ja raajaisuutta. 18:25? siirrytään hengityksen ja asennon aistimiseen. Tehdään ”alasmenoja”, laskeudutaan hengityksen tahtiin makaamaan vatsalle ja vastavuoroisesti palataan seisoma-asentoon. 18:35? siirrymme päivän pääharjoitutukseen. Se sisältää tänään kehon ristikkäisyyden aistimista ja replikoinnin yhdistämistä kehoon. Vaikea selittää. Alla käyttämämme repliikki:
Viestintäjakarin yökyöpelikaartuilun painon peilailu
Elon Musk
Katsomme myös toistemme tekemisiä ja puramme harjoituksen keskustelemalla. Lopuksi puoli kahdeksan aikoihin työstämme Paseja™ mm. improilemalla yhden kohtauksen.
–Aapo ”markkinoinnista” Savisaari