Kun aloitin Sälleissä 2018 syksyllä kesäloman jälkeen, olin jo suunnitellut tätä pitkään. Tunsin aika vähän ihmisiä Sälleistä, joka oli saanut minut epäröimään ensimmäisenä lukiovuotenani liittymistä. Puhumattakaan siitä, että olin lukioni alussa ja totuttelu uuteen kouluun ja ystäviin vaati paljon aikaa. Tästä huolimatta minua nyt kaduttaa, etten liittynyt. Näin jälkiviisaasti mietittynä, uuteen kouluun tutustuminen olisi varmasti ollut paljon helpompaa, jos olisi ollut Sällien tapainen tukiverkko ja kaveripiiri alusta lähtien.

Kun lopetin peruskoulun jätin soittoharrastukseni sivuun, sen ollessa aikaa vievää ja turhan raskasta. En ollut tämän lisäksi koko elämäni aikana harrastanut kunnolla mitään muuta kuin hiukan pesäpalloa pienenä. Joten ajatus johonkin harrastusryhmään liittymisestä ihan missä tahansa kontekstissa tuntui oudolta. Kuitenkin minua kiehtoi ajatus siitä, että oikeasti tiiminä tehtäisiin jotain, ja olisin osana ainakin jotain vähän itseä isompaa. Teatteria en ollut ennen harrastanut, mutta muut sanoivat ettei se ole mikään tarve kun liittyy mukaan.

Kävin katsomassa sällien treenejä ensin 2018 syksyllä, pariin otteeseen ja tykkäsin rennosta meiningistä. Suurin pelkoni uuden harrastuksen kanssa oli se, että se veisi taas liikaa aikaa ja voimia, kuten soittoharrastukseni oli tehnyt. Tämä oli täysin turha pelko sällien kohdalla. Ensinnäkään, jos ei tunnu siltä, että henkisesti tai fyysisesti ei jaksa niin sitten ei ole pakko tulla treeneihin. Toiseksi, tämän harrastuksen ongelmien kanssa ei ole koskaan yksin. Soittoharrastuksessa jos en osannut kappaletta, niin ainoa joka pystyi auttamaan oli opettajani. Jos minulla on jotakin, jota en ymmärrä tai jossa tarvitsen apua, niin kysyn joltain toiselta sälliltä, että mitä nyt tulisi tehdä.
Teatteri on itselleni mahdotonta, kuten varmasti valtaosalle ihmisistä, jos sitä ei tee hyvässä porukassa ja ainakin parasta jälkeä saa kun on hyvä porukka. Teatteri on ryhmätyötä, siinä kukaan ei voi sooloilla tai esitys ei onnistu. Kaikki osat ovat yhtä tärkeitä, koska vain ne yhdessä luovat kokonaisuuden. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää, että ryhmässä voi olla oma itsensä ja tuntea että voi heittäytyä, ilman muiden tuomitsemista.

Kun kuulin että treenit ovat vain kerran viikossa olin hämmästynyt ja samalla erittäin helpottunut. En toisaalta ollut ihan varma, miten mitään saadaan aikaan, jos kokoonnutaan vain kerran viikossa, eiväthän jalkapallojoukkueetkaan pitäneet treenejä vain kerran viikossa. Toisaalta en tarvinnut enää yhtään stressiä tai liikaa aikaa vievää harrastusta lukion ohella. Olen kuitenkin nyt puolen vuoden aikana huomannut, että yhdet treenit viikossa ovat oikein hyvä määrä. Se ei vie liikaa aikaa, joka lisäisi stressiä, mutta kuitenkin joka kerta saadaan jotain aikaan. Tämä on toisaalta varmasti myös hyvän johdon ja ryhmähengen ansiota.

Yleensä meillä on joka viikko ainakin puolet treeneistä kehollista harjoitusta, joka on hyvä varsinkin ihmisille, jotka eivät ole koskaan teatteria tehneet. Hengitysharjoitukset ja puheharjoitukset ovat elinehto lavalla. Viime viikkoina olemme työstäneet uutta prokkista, jossa olemme saaneet päästettyä kaiken luovuutemme valloilleen. Prokkis nimittäin rakennetaan alusta alkaen tämän ryhmän kesken ja meidän ideoistamme. Vaikka teos on vielä aika vaiheessa, näen että sillä on paljon potentiaalia ja siitä tulee meidän näköisemme, jota pidän erityisen tärkeänä.

-Elias Eskelinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.