We are back. Sällit heräävät mediatuotantonsa syvästä horroksesta ja palaavat kuin uransa lopettaneet muusikot sekä talvi; aina uudestaan ja yllättäen autoilijat.
Paljon on tapahtunut sitten viimeisten päivitysten jälkeen. Sällit voittivat Ramppikuumeen kiertopalkinnon Kullervolla kahden vuoden työskentelemisen ja hiomisen jälkeen. Monet vanhat tekijät siirtyivät unholaan ja sällien koko on kasvanut uudella ja nuorella verellä. Itse koen jo olevani vanha kääppä mutta sälleissä sillä ei ole merkitystä. Jokainen on yhä samalla viivalla ja tekee samoja juttuja. Olemme lähteneet työstämään viime vuoden lopussa syntynyttä ideaa uudeksi projektiksemme, josta kerromme myöhemmin hieman lisää, mutta alustava projektinimi on: Viisi kaverusta nimeltään Pasi-Romanttinen komedia; eli testaus kuinka pitkän nimen voi teatteriesitykselle antaa (näppärä eikö olekkin).
Olemme myös alkaneet pohtimaan omaa julkisivuamme ja kuinka voisimme ehostaa sitä. Siksi pyrimme tuomaan viikottaiset plokit takaisin ja meillä on nykyään myös instagram nimellä tptsallit, käykää seuraamassa. Laitoimme valtavirroille myös tiedon että Sällit ovat valmiita vastaamaan teidän kysymyksiinne jos teillä semmoisia sattuu olemaan. Kysymyksiä voilaittaa google formssiimme https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSehNF1k1fTl5cksZakgIIEnwXkiOToGGAntQtB-qCC3ajndHg/viewform ja vastaamaan pyrimme aina täällä blokin puolella luultavasti jo ensiviikosta lähtien. Arvostamme kaikkia kysymyksiä mitä ihmisillä saattaa meistä olla.
Puhun varmasti kaikkien sällien puolesta kun sanon että tämä on parhaista harrastuksista ja parhaimmista porukoista mitä olemme pienen elämämme aikana kokeneet. Ja haluamme jakaa sitä myös teille jotka ette tule meidän kanssamme hikoilemaan Siimeksen Vartin liikeimprossa tai syömään vesaanipitsaa kellarin uumenissa ennen reenejä. Itse olen ainakin onnellinen että saan kuulua johonkin näin mahtavaan juttuun.
-Kalle Haataja, normaalimies&maantiefilosofi