*Ratikan ääniä kuvaavia sanoja, kasvonilmeitä ja kädenliikkeitä* 

Meinasin jäädä ratikan alle. Kuljettaja tööttäsi ja minä juoksin alta pois. Jälkeenpäin minulle jäi erikoisen tuntuinen tunne rintakehään. Se ei ollut hätääntyneisyyttä pienestä hetkestä, joka olisi voinut päätyä kuolemaani, se oli ennemminkin häpeää. Tunsin vielä pitkään katseita selässäni ja vatsani oli kuin huvipuistolaitteessa hetkellä juuri kun laite on lähtenyt liikkeelle. Kehoni tunsi sosiaalista häpeää, mutta minusta tilanteessa ei ollut mitään noloa, tällaista kun sattuu kaikille. On erikoista tarkastella  

Häpeää tunsin, koska läheltä piti -tilanne tapahtui katseeni ollessa naulittuna puhelimeen. Yritin vaihtaa kuuntelemaani kappaletta sormikkaat kädessä, mikä vaati tarkkoja napautuksia. Kohdassa oli myös liikennevalot jalankulkijoille punaisena. Tilanteesta koituneeseen tunteeseen liittyi nämä sisäistetyt asiat:  

– Nuoriso on turmeltunut älypuhelimien käytön vuoksi 

– Liikenteen seuraaminen on tärkeämpää kuin älypuhelimen 

– Älypuhelimen käytöstä johtuvaan liikenteen tarkkaavaisuuden puutteesta johtuviin tapaturmiin tai edes kuolemiin voi helposti vain sanoa syyn olleen typerässä puhelinzombie-tienkäyttäjässä 

Tunsin siis oloni rinnastetuksi älyttömiin nuoriin, jotka kuolla kupsahtelevat täysin oman typeryytensä vuoksi. 

Todellisuudessa ei varmaan kukaan ajatellut minusta mitään. On hieman egoistista ajatella, että olisi. Joku varmaan hiukan säikähti ratikan tööttäystä ja saattoipa vilaista minua päin, mutta miksi kukaan olisi välittänyt? Kehoni tunsi sosiaalista häpeää, mutta minusta tilanteessa ei ollut mitään noloa, tällaista kun sattuu kaikille.  

On erikoista tarkastella kehon tunteita, jotka ovat ristiriidassa omien ajatusten kanssa. Tietoisuuteni on kuin kehoni ulkopuolella leijaileva pilvi. 

Viime aikoina olen pohtinut sielua. Olen aina ajatellut taiteen (musiikki, tanssi, kuvataide ym.) olevan olennainen osa ihmisyyttä, ja jos sielu on olemassa, taiteen on tultava sieltä päin, ainakin. 

Haluaisin, että minulla olisi jotain merkittävää sanottavaa rakkaudesta, koska kaikki taide kertoo siitä. Kaikki media on tulkittavissa analogiaksi jostakin rakkauden muodosta. Valitettavasti olen romanttisesti tukahtunut ja minulla on kaksi oikeaa sävelkorvaa. Kitaran kielet hapertuivat pois kun en koskenut siihen moneen vuoteen. En ole uskonut nuotteihin, sillä uskoin musiikin tulevan ihmisestä tai sen sielusta. Olin väärässä. Olen silti vielä kielteisessä tilassa sen suhteen. En koskaan aio opiskella musiikin teoriaa, näkevätpä sitten onko sielua olemassa. Tämä sielu ei kulje kyllä mihinkään vaan kuolee mukanani. 

Syväjäädytettyä ei ole vielä saatu elossa lämpimäksi vielä, sille ei ole vielä teknologista kykyä vielä.  

Jos aivot jäätyy vaikkapa kymmeneksi vuodeksi, ei sinä kymmenenä vuona tapahdu mitään. Sieluun uskovat eivät ole tarkentaneet, jäätyykö sielu aivojen mukana (jos sielu sijaitsee aivoissa). Miten voit siten odottaa ihmisen jatkavan siitä, mihin se jäädytyksen hetkellä jäi? Eihän mitään ole tapahtunut kymmeneen vuoteen! Miten ihmeessä pysähtyneet hermojen väliset liikkeet vain jatkaisivat siihen hermosoluun, mihin ne kymmenen vuotta sitten aikoivatkin? Ei kuulosta aidolta. 

Siinä yhdessä pelissä ihmiset kopioivat aivonsa koneeseen ja tappoivat itsensä, jotta tietoisuus jatkuisi koneessa. Ei koodi ole tietoisuus. Pointti kai on, ettei aivot ole sielu ja kopioimalla aivot ei sielu kopioidu. Onko sielu sitten keho, onko sinulla keho vai oletko keho? 

Pelko on kutakuinkin jonkin rakastaman menettämisen haluamattomuutta. Syväjäädytyksen toteuttaminen on kuoleman pysyvyyden pelkoa, joka on elämän menettämisen haluamattomuutta. Sielun olemassaolon kieltäminen on simppelin ihmiskivan menettämisen haluamattomuutta. Se jännä tunne, josta puhuin, on esihistoriallista yhteisön, lauman, menettämisen haluamattomuutta. En halunnut tulla tuomituksi luuseriksi, aivomädäksi rotantasoiseksi haisevaksi läjäksi. Tosin nyt kun ajattelee, ehkä sellaisena oleminen olisi kivaa. Tietoisuus on raamatullisesti kirous. Olisi hauskaa olla kärpästen kollektiivinen älykkyys syömässä mädäntynyttä lihaa katolisen kuvauksen mukaisessa helvetissä. 

”Blogin kirjoittaja ei valitettavasti ole todellinen luuseri, hylkiö tai yhteiskunnan paheksunnan kohde toistaiseksi” 

Runo Immonen