Viikon blogi

Riku Uotila on kääpiöpainin puutoksesta kärsivä sälli joka viettää joulunsa perheensä ympäröimänä. Hän on myös jo kolmatta vuotta putkeen verraton valepukki.

“There are three types of people: Those at the top, those at the bottom, and those who fall.”  Jotkut teistä saattavat tunnistaa mistä tämä lainaus on ja ajattelin paljastaa sen niille, jotka eivät ole tietoisia, vasta lopussa. Tällöin saamme lainauksesta eniten irti, kun sitä ei pysty heti liittämään tiettyyn ajatusmaailmaan, lukitsemaan tiettyyn laatikkoon. Mietitään yhdessä hetki mitä tämä lainaus tarkoittaa. Ketkä kolme kyseistä ihmisryhmää ovat kyseessä? Vai onko heitä kenties enemmänkin kuin… Lue lisää

Mikä tekee sankarin? Entäpä sankariteon? Sankaritarina kertoo sankaruudesta tai urhoollisista teoista; henkilö kohtaa ylivoimaisia haasteita ja vastoin kaikkia odotuksia selviytyy niistä, sankari. Sen sijaan minä en ole sankari, olen luovuttaja. Pohjustetaanpa väitettä hiukan: 6.7.2020 astuin Panssariprikaatin porteista sisään täynnä intoa ja tarmoa, tulevana sankarina. “Pikkuhomma, dalskin sisään reserviupseerikouluun like never before, inttiin vuodeksi, muuta vaihtoehtoa… Lue lisää

En ole tänne ennen kirjoittanut, mutta kerta se ensimmäinenkin. Kirjoittamisen aihetta eisentään kauaa pitänyt miettiä. Mietin usein, miten vaikeaa sosialisoituminen uusien ihmisten kanssa tuntuu olevan minulle. Varsinkin jos ei ole mitään luonnollista tilannetta, missä aloittaa keskustelu. Kyllä puhuminen ja sosialisoituminen muiden kanssa onnistuu esimerkiksi tunnilla ja ryhmätöissä. Mutta jos tarvitsisi mennä puhumaan uudelle ihmiselle ihan… Lue lisää

Moi, mä oon Konsta ja kerron teille nyt vähän pimeydestä. Mä olen aina tykännyt pimeydestä mutta nyt alan tajuamaan miten vituttavaa se on.

Hei jälleen, Altti tässä. Mä oon nyt kirjotellu, raapustellu ja ajatuksiani muutenkin aukonut teidän, sekä ennen kaikkea omaksi ilokseni useamman kerran viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Siitä huolimatta en ole kovinkaan paljoa kirjoittanut suhteestani teatteriin, tai siihen miltä se arkisissa treeneissä tuntuu. Olen puhunut sälleistä, aikuistumisesta, peloista ja sitten kerran kirjoitin kohtauksen muotoisen blogin,… Lue lisää

Oletko koskaan miettinyt miltä sälleily Sällin sälleilemänä toisten Sällien kanssa näyttää? Tänään on onnen päiväsi sillä tämä blogi on hien huurustama ikkuna suoraan Sällien treenitilaan. -Me olemme Sällit

Heipsan, mä en tykkää pinaattikeitosta ja aattelin vähän puhua siitä. Pinaattikeitto on aivan kauheata, todennäköisesti helvetissä, hornanpannussa loitsittu vittusaatana, joka on vahingossa luiskahtanut meidän kuolevaisten keskuuteen. En ymmärrä mikä siinä padallisessa lemuavaa vihreää nestettä on oikein vikana. Aina kun lusikallisen sitä moskaa yritän kurkustani upottaa alas, tuppaa se nopeammin tulemaan ylös, kuin mitä aikaa kulutin sen kurkustani alas-saamiseen. Kaikki tää on varmasti kauheata… Lue lisää

Huomaan selaavani kännykkää jo kolmatta kertaa vartin aikana. Tiedän, että läksyjä pitäisi aikaiseksi mutta kummallisesti matematiikka tuppaa usein vaihtumaan kissavideoihin taikka tiskeihin. Itse asiassa mihin tahansa muuhun kuin juuri siihen, jota pitäisi tässä ja nyt. Prokrastinaatio, ilmankin voisi elää. Jotain pitäisi tehdä muttei mitenkään vaan meinaa luonnistua. Tämä ilmiö palautui hiljattain lähimuistiini. Jouduin pariksi viikkoa… Lue lisää

Sällit ryhmänä, ovat kuin eräänlainen hivemind. Kollektiivinen yhdistetty tietoisuus, joka tervehtii omiaan hämäräperäisillä lausahduksilla. Hetkessä sällit voivat siirtyä pallon seuraamisesta rivissä ulisemiseen, tai ohjaajan kuuntelusta n. 15-minuutin, eli oikeastaan tunnin mittaiseen liike-improon. Tässä tutkimuksessa huomasin, että ainoa menetelmä jolla voi jokseenkin objektiivisesti tutkia tällaista kollektiivista tietoisuutta on kenttätutkimus. Jotta sen voi ymmärtää, tulee itsekin liittyä… Lue lisää

Treenit. Nii, sällit ja aikuisuus. Sälleissä kuuluu asiaan, että ollaan lapsellisia ja lapsenmielisiä ja lienee ainoa paikka missä mies voi olla sillain ilman seuraamuksia. Mutta ei puhuta siitä, muuten me vaikutamme liikaa kultilta. Viime treeneissä oli ensimmäistä kertaa uusia veljiä tekemässä oikeita sällihommia. ”Sällihomma” sanalla vertaan tässä kontekstissa teatteriharjoitusten tekemiseen, enkä sen yleisempään määritelmään. ”Sällihomma.… Lue lisää

Viileä syystuuli puhaltaa miljöön läpi. Bussipysäkki kaupungin liepeillä on valaistu ainoan toimivan katulampun toimesta. Ensimmäinen istuu pysäkin penkillä kirjoittamassa, Toinen astuu katokseen Ensimmäisen viereen.

En muista mistä apaattisesta tekstistä sen luin, mutta lainaus meni kuta kuinkin näin: “Elämä on pääosin sarja asioita, joita ei halua tehdä.” Ensimmäiset 7 vuotta olivat ihan mukavia, mitä niistä nyt muistaa. Tuskin tiesi mitä stressi on ja ainoa mitä odotettiin oli, että osasi olla joskus hiljaa. Sitten se kahdeksas vuosi pyörähti käyntiin ja sitähän… Lue lisää

Sällit, nää aikamoiset pällit,jotka ei todellakaan treenaa vähin äänin,Säälin, Jyrin tärykalvoja vähintäänkinjos treenit äänittäisi, kultilta vaikuttaisi, Kultilta, suoraa hoodeilta, muutamilla kulta kutreilla,kuinka tunteilla, voi muunnella, keholliseksi puheella,tai puhetta, ilman silmälumetta, naurat housut kusessakun haluut Pasit Tyky-iltaas, alat kaivaa kuvetta, Uskokaa tai älkää, ei olla Zukkerberg liskojavaa nää ois makkarafestit, eikä siskojaryhmän keskustelu aiheesta kiertää kilsojakuin… Lue lisää

Olisihan se muutenkin kohdallani muuttunut kohtalaisen merkittävästi yhden koulutusasteen muuttuessa toiseksi, mutta varsinkin tänä vuonna muutos oli erityisen suuri tämän pandemian vuoksi.

Kesän valuessa sormien välistä entistä nopeammin minua alkoi taas innostamaan ajatus siitä, kuinka uudelta ja tuoreelta voisi arki taas tuntua. Muistin kuitenkin vasta koulun alettua, että kuuluuhan tässä myös Sälleihin. Ajatukset ja tekemiset ovat olleet siis muualla, kuin vanhassa puolen vuoden takaisessa arjessa. Blogivuoro tippui itselle vielä hyvin pelonsekaiseen aikaan. Koulu ei ole koskaan yhtä tärkeässä osassa kuin lukion abivuonna. Velvollisuuksien tiesin odottavan minua syksyn alkaessa. Kaiken painaessa niskan päällä, en kuitenkaan tunne minkäänlaista stressiä.

Varusmiespalvelus, tuttavallisemmin intti, ei päästä ketään helpolla. Onneksi omalla kohdallani sen tarjoama fyysinen rasite ei ole ollut liiaksi, ainakaan ensimmäisen 6 viikon aikana. Näin loppukesän aurinkoisina päivinä tetsaaminen on ollut yllättävänkin kivaa kun siihen vain heittäytyy, yritänkin ajatella taisteluharjoituksia enemmän näytelmänä. Mutta kyse ei ole fyysisestä rasituksesta.