Lähiaikoina on ruotsin tunneilla ollut peluussa pro pilkki 2. Peluu on ollut suhteellisten nautinnollista, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan. Suurin vonkale, jonka olen kylmästi repinyt pois järven märästä syleilystä, oli noin 300 g ahven. Semmosia on ollut kaksi ja yks vajaa 300 g kala oli joku muu kala, mutta peli on englanniksi enkä osaa laittaa sitä suomeksi, niin en tiiä mikä. Vaikeuksia on paljon siinä, kun kala nykii ja kiskon vapaa, mutta vapa ei nouse. Uskon tämän johtuvan taito-ongelmasta. Välillä myös sormi ei meinaa liikkua läppärin sormitusalustalla, kun se on liian nihkeä.
Nihkeä.
Nihkeä on mato, joka sukeltaa nahkani alle.
Nihkeä on korva, jonka on ystävän kieli liponut.
Nihkeä on käsi, joka pitää omastani kiinni.
Nihkeä on tatti, jota niin tyytyväisenä taputtelen.
Tattia, tai muuta sientä, voi taputella useista syistä. Itse harrastan sienten taputtelua, koska se on hauskaa ja niistä kuuluu hassu ääni, mutta hetki sitten sain tietää, että taputtelemalla ja kuuntelemalla voi selvittää onko sientä järkevä poimia syötäväksi. Aika siistiä. Sienet ovat erityisen päheitä eliöitä. Mulla on fiilis, että niillä on minulle jotain kerrottavaa, mutta ei muuta tapaa kommunikoida sitä, kuin olemalla hienon näköisiä ja pitämällä hupsua ääntä tullessaan taputelluksi. Puhun nyt siis semmoisista sienistä, jota näkee metsässä ja kaikkialla, enkä mistään maanalaisista funguksista tai homeesta, vaikka nekin päheitä ovat.
Vaikka sienet ovatkin niin päheitä, niin en niitä tykkää syödä. Muistaakseni. En välttämättä ole koskaan oikeasti maistanut, mutta kuvittelisin että voi olla semi jännää. Haluaisin kyllä yrittää alkaa tykkäämään, kun sienimetsässä on kiva käydä ja sienet ovat edelleen päheitä. Uskon, että parhaiten kommunikoisin kunnioitukseni sienille taputtelemalla ja vähän mussuttelemalla.
Voisin mennä kuolemaan johonkin metsään, niin sienet voisivat lörpötellä maatuvasta lihastani ja kertoa mitä kertovat. Sitten voisin olla seuraavassa elämässäni suurikokoinen sienirihmasto ja odottaa kärsivällisesti ylikulkevan olennon kupsahtavan maahan kuolleena, jotta voin kertoa sille, mitä olen niin kärsivällisesti odottanut pääseväni kertomaan.
En kyllä ajatellut kuolla ihan hetkeen, mutta jos tulee esim. joku syöpä, jossa on joku 3 % todennäköisyys selvitä ja sekin vaan kemoterapialla, niin en taida ottaa sitä todennäköisyyttä, kun hoidot voi olla aika karuja. Eläisin ne pari vuotta tai viikkoa, mitä siinä sitten olisi, hauskaa pitäen, läheisten ympäröimänä jnejne ja sitten lopuksi menisin metsään antamaan itseni rihmastolle.
Siinä uudessa Donkey Kong pelissä on niitä jättiläis eläinotuksia jokaista donkey kongin muotoa kohtaan, ja ne on pelottavia, koska ne liikkuu niin saatanan nopeasti. Jos on joku kerrostalon kokoinen otus niin se ei voi liikkua niin nopeasti!! Pläjähdän.
Olen tässä kirjoittaessa syönyt irtokarkkeja ja alkaa tulla vähän paha olo. Ei silleen paha niin kuin voisin huonosti, vaan paha niin kuin evil. Alan kuvitella fudgekuutiot lastensairaaloina, joita jättimäisessä muodossani mussuttelen, nauttien sairaiden lapsien kauhistuneista huudoista. Sinipinkit pullokarkit ovat olutpulloja, joita litkin alas, juuri ennen kuin lähden ajamaan valkoisella bilar autollani sataaviittäkymppiä ala-asteen läheisyydessä. Liitulakut ja noitapillit pikkusikareita, joita pureskelen AI-generoitaessani videoita itsestäni pureskelemassa pikkusikareita. Syön aakkoskarkkien muodossa maailman kaikki aakkoset, jotta saan pyyhittyä kaiken kirjallisuuden olemassaolosta, varmistaen globaalin epäsivistysepidemian. Eikä siinä vielä kaikki! En aiokaan kertoa enempää! Niin paha minä olen!
Huomenta rakkaat kultamussukat. Pahuuteni on haihtunut pois kehostani unen myötä. Olen jälleen puhtaasti hyvä. Voisin vaikka pelastaa kissoja, jotka ovat jumissa puissa, ja auttaa vanhuksia tien yli. Muistellessani eilisiä ajatuksiani, tulee suorastaan paha olo. Paha… Ei!! Muahaha…. Ei!!!! Muahahaha… Ei!!! Olen hy-muahahahahahaaa… Olen hyvä!!! Muehehee… MUAHAHAHAHAAA!!!!! OLEN PAHA!!!!! Pahista pahin… Myehehee…
”Kirjoittaja on kaksi karvarouskua, kolme suppilovahveroa, viisi herkkutattia, yksi korvasieni, yksi kärpässieni ja yksi kastemato tyylikkäässä pitkässä kierrätysnahkatakissa.”
Lukas Tammisto
Sällit - Tampereen poikateatteri 