Pää lähes tyhjänä

Oon tässä yrittäny keksimällä keksiä blogi-ideaa, mutta pää on joko lyönyt
näin rehellisesti sanoen tyhjää ja nekin pienet ideat joita on ollu, on tyssänneet
parin rivin kirjoittamisen jälkeen. Olisin kovasti halunnut kirjoittaa jotain
hauskaa ja oivaltavaa, mutta eihän se pakottamalla näköjään luonnistu. Tässä
katsellessani ympärilleni sotkuisessa asunnossani ja kuunnellessani
pesukoneen huolestuttavaa räminää, totean kuitenkin tilanteen olevan tuttu.
Sama tunne tuntuu seuraavan useammalle eri arjen osa-alueelle, siivousintoa
ei ilmene silloin kun todellakin olisi hyvä siivota, eikä epätoivoisesti
yrittäessäni olla hauska kukaan naura. Välillä se on ehkä vain huonoa tuuria
tai päivästä riippuvaa. Kun on vain niitä päiviä, jolloin mikään ei oikein tunnu
menevän jouhevasti, eikä oikein mitään saa tehtyä valmiiksi tai edes
aloitettua. Tänään taitaa olla vähän sellainen päivä. Heräsin aamulla
peittokasan keskeltä ja ensimmäinen oikea ajatus varmaan putkahti päähän
sen toisen kahvikupillisen jälkeen. Fiilis nyt vain sattuu olemaan vähän vaisu
ja harmaa.

Vaisuun oloon on luultavasti kasoittain vinkkejä, mutta itselle eräässä J.
Karjalaisen kappaleessa laulettu “Istuu ja oottaa että ennen pitkään tuuli ajaa
sadepilvet pois” osuu parhaiten. Olin varmaan kuullut kappaleen useampaan
kertaan ennen kuin oikeasti kuuntelin sanoja. Tai itse asiassa isäni mainitsi
tuosta kohdasta ja selitti miten se sopii myös elämän asenteeksi. Olin silloin
varmaan yläasteella, istuin keittiön pöydässä ja ulkona oli jo pimeää.
Muistaakseni olin kuuntelemassa aikuisten keskustelua ja isäni mainitsi tämän
yleisesti koko seurueelle ja kirjoitin sen muistiin, jonka jälkeen unohdin.
Näin monen vuoden jälkeen ja siten ettei asu enää edes kotikotona, tuntuu
keskustelu ja tilanne moninkerroin merkityksellisemmältä. Saattaa olla että
aika toisiaan kultaa muistot, ja sen tiedostaen voin silti sanoa välillä
kaipaavani tuota aikaa. Silloin musiikki muuttuu aikakapseliksi ja palauttaa
minut niihin sattumalta mieleen jääneisiin hetkiin ja joko saa aikaansa hymyn
tai hirvittävän kaipuun aikaan ja paikkaan mitä ei siinä muodossaan enää ole.
Mitkähän kappaleet tulee muistuttamaan tästä ajasta? En usko kaipuun
ainakaan vähentyvän, onhan asiat monella tapaa enemmän raiteillaan kuin
aikaisemmin ja tuntuu että olisin kokenut viime vuoden aikana vähintään yhtä
paljon kuin koko yläasteen aikana. Aika ja muistot ovat kummallinen yhtälö,
johon en luultavasti jaksa paneutua niin tarkasti että sen selvittäisin. Tiedän
kuitenkin voivani nyt sanoa, että sain kun sainkin jotain aikaan tänään ja taisin
keksiä jotain sanottavaa tähän blogiinkin.

“Kirjoittaja tuntuu välillä miettivän vähän liikaakin eilistä ja huomista,
pääsemättä kuitenkaan mihinkään lopputulokseen”

Noe “neo, noe, mikä vittu sä ootkaan” Linnala