Tähän on tultu  

Tähän on tultu  

Sälleissä neljä vuotta, ei edes kuutta. Ihana Siimes, kuin jumala vanhempien veljien rinnalla. Niin hellästi hän palvoi äi….heeetkinen.  

Niin vain se minunkin sälliurani elontieni kääntyy syksyyn. Kaikki mitä toivoin saavani osaksi vanhuudesta: kunnioitus, kuuliaisuus, uskolliset ystävät, ovat ainakin viimeisen osalta toteutuneet. On aivan valtavan hienoa ajatella, että on olemassa porukka, jossa voi olla oma itsensä. Sälleistä puhuttaessa tapaan ajatella, että sällit eivät ole pelkästään teatteriryhmä. Tiistaisin 17:30-20:00 me olemme teatteriryhmä. Sen ajan ulkopuolella me olemme paljon enemmän. Sen ajan ulkopuolella me olemme yhdessä ystäviä, tovereita, kumppaneita, uskollisia, luotettuja, erilaisia, haavoittuvaisia ja ajoittain myös ihan vaan vittumaisia. Jos jonkin minä haluaisin perintönä jättää tuleville sällipolville niin se olisi tämä: Ainutlaatuisen ryhmän täynnä erilaisia miehiä, jossa jokainen voi kasvaa ja olla. 

Tän hennon yrtin kuoren alla asunto elol on ja kuolemalla. Aistit virvoittaa jos vaan haistat, sydämen kuolettaa jos taas maistat. Kukassa, ihmisessä valtaa kaksi, hyvä ja paha pyrkii voittajaksi. Mut missä paha hyvän lyö, sen pian kuolon toukka syö.  

Lukiovuosiini mahtui kaikenlaista. Hyvää ja pahaa. Hyvästä selvisin itsekin, mutta pahan yli auttamisesta kiitän teitä sällit. Oli kyse sitten saunailtojen fiiliskierroksista, läsnäolosta tai olkapäästä, jolle itkeä. Teidän seura on opettanut paljon hyvää. 

Yön tuiketta sinisilmäkoi, jo nauraa idän pilvet kirjavoi. Ja kailo pimeys kuin sälli chateau de bullissa sieltä. Pois horjuu päivän tulipyöräin tieltä. Nyt kun ei vielä päivän katse polta ja öistä kastetta juon nurmikolta. 

Tulipyörä pyöräyttää minulle pian uuden luvun elämässäni. Lähden suurelle ristiretkelle yli Oriweden seutujen, läpi Jãmsãn vaarojen, kartoittamattomille Jywâskülan seuduille, jonne vain suuri seikkailija Juho Purso Kurjonen on uskaltanut. Mutta en minä mihinkään teitä jätä. Olen kuullut, että Jywâskülan ilma on pitkissä altistumisissa vaarallista meille Tammerfõrsin poikaritarikunnan sotureille. Ilmestyn siis keskuuteenne mahdollisuuksien mukaan. Muistakaa sitten jakaa nuoremmille tarinaa Aré:sta, vuoden 2022 kääpiöpainin mestarista, sällistä, joka meni kaverin pikkusiskon rippijuhliin. Älkööt siis kyynelehtikö lähdöstäni vaan hurratkaa kun palaan. (Niin ne uudet aattelee et oon kova äijä.) 

Näihin seuraaviin sanoihin päätän kenties viimeisen blogini: 

Bullimme, joka olet kaikkialla, 
pyhitetty olkoon muotosi, 
tapahtukoot sinun tahtosi, 
kun lennät tai kun putoat. 
Ja anna meille tänä tiistaina, 
meidän jokatiistainen hajumme. 
Ja anna meille meidän bulli weikkosemme, 
ja ramppikuumeemme, 
niin mekin annamme anteeksi niille, 
jotka eivät kääpiötupareita pitäneet. 
Äläkä nosta Zarillon hintoja,  
vaan päästä meidät alakertaan. 
Sillä sinun on Kankaanpää, 
Tampere, koko maailma, 
iankaikkisesti. Weeho. 

Aarre “Aré” Vesa

Kirjoittaja on ikuisesti sälli.