2024 – Uusi vuosi, uudet kujeet. Suomessakin 2024 tulee olemaan laajojen muutoksien vuosi. Istuvan hallituksen rajut linjaukset tulevat muuttamaan monien elämää, mutta kenties suurimpana muutoksena on kuitenkin Suomen kansainvälisten suhteiden johtajan vaihtuminen eli presidentin vaihtuminen.
Viime aikoina mediassa räväkkää keskustelua herättäneet presidentinvaalit ovat olleet suorastaan historialliset. Vahvasti polarisoitunut keskustelu mediassa jakaa mielipiteitä ja omaa ehdokastaan kannatetaan jopa pakkomielteisesti ja kaikki muut ovat yksinkertaisesti väärässä. Myös poikkeuksellisen moni ehdokkaista on tullut valitsijayhdistyksien kautta valituksi vaalikisaan; valitettavasti yksi ehdokas jäi kuitenkin pois kilpailusta: yli puoli vuosisataa vahvasti suomalaiseen päätäntään vaikuttanut koko kansan rakastama entinen keskustapoliitikko Paavo Väyrynen.
Väyrysen pois jääminen presidentinvaaleista on tragedia, josta tietämätön harmillinen taho on vastuussa. Ei ole mahdollista, että kannattajakortteihin kohdistunutta sabotaasia ei olisi tapahtunut. Vuoden 2018 vaaleissa Väyrynen sai yli satatuhatta ääntä ja kannattajakortteja riitti, mutta kuluvissa vaaleissa kannattajakorttien keräys aloitettiin ajoissa ja lisäajallakaan kannattajakortteja ei saapunut tarpeeksi. Myös Väyrysen nettisivuilla julkaistun blogin Vaalit varastettiin – syylliset on saatava vastuuseen mukaan keskusrikospoliisi ei ole toiminut oikein tapausta tutkiessa. Voidaan siis todeta, että poliisiin ei voi enää luottaa, sillä he käyttävät valtaansa väärin. Oikeusvaltiomme on uhattuna ja olemme vajoamassa takaisin mielivaltaiseen valtiomuotoon, eli autoritäärisyyteen.
Heti seuraavassa blogissaan Sotasensuuri iski taas. – Ovatko taustalla valtiolliset toimijat Väyrynen kertookin tapauksesta, jossa Uuden Suomen puheenvuoropalstalta oli Väyrysen edelliseen blogiin liittyvät mietteet poistettu. Sen lisäksi, että tämä heikentää sananvapauttamme, myös on tämä selkeästi ravisuttanut Väyrysen maailmankatsomusta. Väyrynen tuntee itsensä selkeästi petetyksi. Näyttää myös siltä, että luottamus mediaa ja oman rakkaan kotimaan vallankäyttäjiä kohtaan on vähentynyt.
Väyrynen olisi ylivoimaisesti pätevin ehdokas presidenttikisaan suurella kokemuksellaan: 50-vuotinen ura puoluepolitiikassa, nelinkertainen ehdokkuus presidentinvaaleissa, lukuisa määrä eri ministerinsalkkuja, sekä EU-parlamentin kaksinkertainen jäsenyys. Väyrysellä on myös vahva karisma ja vankka olemus, mutta myös ihanteellinen nöyryys ja suuri sotilaallinen tietämys, sillä onhan hän kuitenkin kapteeni sotilasarvoltaan. Väyrynen olisi suorastaan loistava roolimalli nuorille, joilta puuttuu kuria, itsekunnioitusta ja vahvaa vetovoimaa. Väyrysen mukaansatempaavat lausahdukset ja ikimuistoinen naama vain parantavat Väyrystä. Samoin on myös aika parantanut Väyrystä kuin hyvää juustoa taikka viiniä.
Joten, olisiko vielä mahdollista antaa viimeinen tanssi koko kansan Paavolle?
Asser Toikkanen
”Kirjoittaja ei välitä politiikasta”